Siemens saattaa lähteä verkko-Nokiasta nopeasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Siemens aikoo pyristellä irti Nokia Siemens Networksistä heti kun mahdollista. Yhtiöiden välinen kuusivuotinen sopimus päättyy huhtikuussa.


Nokia ja Siemens ovat huhtikuussa vapaita irtautumaan puoliksi omisttamastaan verkkoyhtiöstä. Siemens aikoo käyttää tuota mahdollisuutta nopeasti ja näkyvästi, kirjoittaa The Financial Times viitaten Siemensiä lähellä olevaan henkilöön. Tietolähde sanoo, että Siemens pyrkii supistamaan omistusosuutensa 50 prosentista alle 20 prosenttiin.

Lehden lainaaman henkilön puheet ovat hyvin linjassa Nokia Siemensin toimitusjohtajan Rajeev Surin Barcelonassa antaman lausunnon kanssa.

Nokia ja Siemens etsivät Nokia Siemensille yksityistä ostajaa vuonna 2011, mutta eivät löytäneet halukkaita.

Kumpikin omistaja joutui pumppaamaan rahaa yhtiöön puoli miljardia euroa. Sen jälkeen verkkoyhtiö on supistanut toimintamalliaan, myynyt rönsyjä ja vähentänyt henkilöstöä. Työpaikkoja on vähentynyt 17 000. Viime vuonna Nokia Siemens kuitenkin teki erinomaisen tulokseen ja odottaa hyvää tulosta myös kuluvalta vuodelta.

Siemensiä lähellä olevan henkilön mukaan Siemens näkisi mieluiten teknologiasijoituksiin erikoistuneen pääomasijoittajan keventävän Siemensin ja Nokia omistusosuutta yrityksessä. Seuraavassa vaiheessa Nokia Siemens ostaisi Alacatel-Lucentin ja muodostaisi kaksi eri yhtiötä. Toinen niistä keskittyisi mobiiliin laajakaistaan ja toinen ip- ja optisiin verkkoihin.

Hänen mukaansa yksityinen sijoittaja voisi onnistua kahden yhtiön luomisessa. Se olisi hänen mielestään palkitseva lopputulos ja oikeaa teollista logiikkaa.

Tietolähteenä toimineen henkilön mukaan analyytikot ovat arvioineet Nokia Siemensin markkina-arvoksi jopa 10 miljardiksi euroksi, mutta todellinen arvo voi olla vain puolet siitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    3. 3

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    8. 8

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    9. 9

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    10. 10

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    11. Näytä lisää