Nokian osake ampaisi hurjaan nousuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian osake kallistui rajusti Helsingin pörssissä maanantaina. Taustalla on uutinen Googlen Motorola-kaupoista.


Nokian osake teki hurjan nousun Helsingin pörssissä maanantaina.

Kurssi oli päivän päättyessä 9,1 prosenttia plussalla 4,09 eurossa. Alimmillaan osakkeesta maksettiin tänään 3,70 euroa, ja parhaimmillaan Nokia kävi 4,28 eurossa.

Nousun takana on mitä luultavimmin uutinen siitä, että hakukoneyhtiö Google ostaa Motorolan matkapuhelintoiminnot. 

Useiden eri arvioiden mukaan uutinen on positiivinen Nokian kannalta. Tutkimusyhtiö CCS Insightin mukaan Motorola-kauppa on huolestuttava asia muiden Android-puhelimien valmistajien kannalta, mutta se saattaa parantaa Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän asemaa.

Taloussanomien haastattelemien analyytikkojen mukaan Motorola-kauppa on oiva muistutus Nokian markkina-arvosta. Kun Motorolasta maksetaan yli kahdeksan miljardia euroa, on Nokian arvo suurempana yhtiönä huomattavasti korkeampi, analyytikot toteavat.

Myös Nokian itsensä mukaan kaupalla voi olla yhtiön kannalta hyviä vaikutuksia. Nokian edustajan James Etheridgen mukaan Googlen kauppa voi kasvattaa huomattavasti  Windows-puhelimen suosiota sovelluskehittäjien, laitavalmistajien ja operaattorien parissa. 


Google maksaa Motorolan osakkeista 40 dollaria kappaleelta eli yhteensä 12,5 miljardia dollaria eli 8,7 miljardia euroa, mikä tarkoittaa 63 prosentin preemiota osakkeen perjantaiseen päätöskurssiin.

Motorola Mobility aikoo jatkaa Googlen jakaman älypuhelinten käyttöjärjestelmän Androidin käyttämistä puhelimissaan. Kaupassa Google saa sille tärkeitä patentteja, joiden avulla kilpailla Applen iPhonea vastaan.

Aiemmin päivällä Nokia oli pienessä 0,5 prosentin alamäessä 3,73 eurossa. New Yorkissa Nokia oli hieman ennen seitsemää 10,7 prosentin nousussa.

Nokian vauhti avitti lähes kaikki osakkeet vaihdetuimpien osakkeiden listalla nousuun. Päivän päätteeksi Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 2,2 prosenttia perjantaita korkeammalla tasolla 5678,02 pisteessä.


  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    2. 2

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    3. 3

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    4. 4

      Teollisuusliiton Aalto: Suomen malli kariutui jo talvella

    5. 5

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    6. 6

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    9. 9

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    10. 10

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää