Sisäpiiri pelkää pörssiromahdusta

Julkaistu:

Syyskuu on perinteisesti pörssivuoden surkein kuukausi, ja romahdusvaara on taas kasvanut merkittävästi. Tätä mieltä ovat ainakin Wall Streetin sisäpiiriläiset, jotka tyhjentävät nyt salkkujaan minkä ehtivät. Sisäpiiri ei usko nykyiseen kurssitasoon, vaan vetää mieluummin rahansa pois pörssistä.
Yhdysvaltain pörssiyhtiöiden sisäpiiriläiset ovat viime kuukausina kasvattaneet osakemyyntejään vauhdikkaasti. Elokuussa he myivät yhtiöidensä osakkeita 30,6 kertaa enemmän kuin ostivat uusia tilalle.

Yhtä varmoja kurssilaskusta Wall Streetin sisäpiiriläiset eivät ole olleet kertaakaan ainakaan yli viiteen vuoteen. Tämä ilmenee sisäpiiriläisten osakekauppoja ja markkinoiden pääomavirtoja seuraavan TrimTabs Investment Research -analyysiyhtiön kokoamista tilastoista.

Yhtiö aloitti sisäpiirikauppojen seurannan vuonna 2004. Tänä aikana sisäpiiriläisten osakemyynnit eivät ole yhtiön mukaan ylittäneet vastaavien ostojen määrää kertaakaan yhtä roimasti kuin elokuussa.

– Sisäpiirimyyntien jyrkkä lisääntyminen kertoo "markkinoiden parhaiten informoitujen osapuolten" selvää viestiä siitä, että Wall Streetin kurssijuhlat päättyvät pian, tiivistää TrimTabsin toimitusjohtaja ja perustaja Charles Biderman yhtiön tiedotteessa.

Myös pörssiyhtiöt
ovat myyntilaidalla


Pörssiyhtiöiden sisäpiiriläiset vetivät pelkästään elokuun osakemyynnein runsaat kuusi miljardia dollaria pois pörssistä, ilmenee TrimTabsin kokoamista tiedoista. Yhtiö kerää tietonsa omistusilmoituksista, joita sisäpiiriläisten on tehtävä Yhdysvaltain markkinavalvojalle, SEC:lle.

Pörssiyhtiöiden johdon epäluulo viimeaikaisen kurssinousun kestävyydestä näkyy selvästi myös toisessa TrimTabsin kokoamassa tilastossa.

Pörssiyhtiöiden omat osakeostot ja -myynnit vahvistavat synkät kurssinäkymät, sillä pörssiyhtiöt ovat viime kuukausina myyneet omia osakkeitaan huimasti enemmän kuin ovat ostaneet niitä.

Toukokuun alun jälkeen pörssiyhtiöt ovat analyysiyhtiön mukaan myyneet osakkeitaan nettomääräisesti yli 105 miljardin dollarin arvosta. Tuon verran myynnit ovat siis olleet ostoja mittavammat.

Pörssiyhtiöiden omien osakkeiden ostot ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan osingoille vaihtoehtoisena voitonjakotapana. Osakeostojen on katsottu myös viestittävän yritysjohdon uskoa yrityksen ja sen osakkeen tulevaisuuteen. Nyt tämä usko näyttää hiipuneen.

Kurssinäkymät heikoimmat
sitten viime maaliskuun


TrimTabsin seuraamista pääomavirroista ja mielialamittareista piirtyy yhtiön mukaan nyt heikompi tulevaisuuden kuva kuin kertaakaan sitten kurssinousun alkamisen viime maaliskuussa.

– Sijoittajat, jotka uskovat talouden jo toipuvan taantumasta, kokevat tänä syksynä järkytyksen, sanoo Biderman tiedotteessa.

Hänen mukaansa pörssiyhtiöt ja niiden sisäpiiriläiset eivät usko talouden pikaiseen toipumiseen. 

Osa yhtiön seuraamista markkinamuuttujista on niin sanottuja kontra-indikaattoreita, joita erityisesti niin sanotut vastavirtasijoittajat pyrkivät hyödyntämään.

Tällaisia nurjiin johtopäätöksiin yllyttäviä merkkejä ovat yhtiön mukaan muun muassa lyhyeksimyynnin nopea väheneminen, sijoituslainojen äkillinen kasvu ja ainakin muutamaan vuoteen korkeimpiin lukemiin kohonneet sijoitusneuvojien mielialamittarit.

– Kun sisäpiiriläiset myyvät, lyhyeksimyyjät sulkevat asemiaan ostoin ja sijoittajat ottavat taas lisää sijoituslainaa, kannattaa mieluummin olla myyjien kuin ostajien puolella, neuvoo Biderman.

Korkomarkkinat uskovat
taantuman pitkittyvän


Osakkeiden viimeaikaista hurjaa kurssinousua ja talouden pikaista toipumista näyttävät sisäpiiriläisten tavoin epäilevän maailman korkosijoittajien enemmistö. Osakemarkkinoita tuntuvasti suuremmilla korkomarkkinoilla näkyy vahva epäluulo talouskehitystä kohtaan.

Valtionobligaatioiden markkinakorot ovat vuoden alusta nousseet, mutta heinäkuun alusta asti ne ovat taas olleet selvässä laskussa. Jos korkomarkkinat ottaisivat todesta viimeaikaiset tulkinnat talouden toipumisesta, olisivat korot tuntuvasti nykyistä korkeammalla.

Näin on useissa viimeaikaisissa markkinakatsauksissaan kirjoittanut esimerkiksi Gluskin Sheff -varainhoitoyhtiön pääekonomisti ja strategi David Rosenberg. Merill Lynch -pankin entistä Pohjois-Amerikan päästrategia pidetään yhtenä markkinoiden terävimmistä tarkkailijoista.

Rosenbergin mukaan osakemarkkinat hinnoittelevat ensi vuodelle noin 4–5 prosentin talouskasvua, mutta korkomarkkinat korkeintaan puolta tästä. Yksi erittäin suuri este talouskasvun kiihtymiselle on hänen mukaansa nopeasti paheneva työttömyys.

Hän ei itsekään usko vielä talouden käänteeseen, vaan TrimTabsin Bidermanin tavoin pelkää osakemarkkinoiden pettyvän pahemman kerran talouden arkitodellisuuteen.

Syyskuu on
surkein


Syyskuu on viime vuosikymmenet ollut pörssivuoden selvästi surkein kuukausi. Tämä kuuluu osakemarkkinoiden arvoituksellisiin kalenteri-ilmiöihin, joita kukaan ei ole onnistunut uskottavasti selittämään.

Maailman suurimpien pörssien kurssikehitystä seuraava MSCI World -indeksi on vuoden 1990 jälkeen saavuttanut keskimäärin kuukaudessa 0,37 prosentin kurssinousun.

Kuukausittaiset keskituotot ovat vaihdelleet melkoisesti, mutta selvästi kehnoin on ollut syyskuu. Sijoittajat ovat viime vuosikymmenten syysmarkkinoilla kärsineet keskimäärin 1,32 prosentin tappiot.

Tieto ilmenee analyysiyhtiö GaveKal Researchin laskelmista. Yhtiö arvioi viime viikolla julkaisemassaan katsauksessa alkavan syyskauden näkymiä haastaviksi, vaikka toki muistuttaakin pörssin kalenteri-ilmiöiden sattumanvaraisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää