Wall Street päätti viikon helpotusrallilla

Julkaistu: , Päivitetty:

New Yorkin pörssi päätyi viikon päätteeksi juuri ja juuri plussalle. Osakemarkkinoita ovat tukeneet arviot asuntomarkkinoiden toipumisesta, mutta myös amerikkalaisten kohentunut kuluttajaluottamus.
Kuluttajien luottamusta mittaavan Michiganin yliopiston indeksi nousi huhtikuussa alustavien lukujen mukaan 61,9:ään, kun luku oli maaliskuussa vielä 57,3.

Tärkeä viiteindeksi Dow Jones päätyi perjantaina 0,1 prosenttia edellispäivää ylemmäs. Laajempi S&P 500 -indeksi kohosi 0,5 prosenttia ja teknologiaosakkeiden Nasdaq 0,2 prosenttia.

Monialayhtiö General Electricin kurssi notkahti nousun jälkeen, mutta jäi päivän päätteeksi silti yhden prosentin plussalle. GE:n alkuvuoden tulos pieneni 35 prosenttia, mutta vähemmän kuin analyytikot olivat odottaneet. Jatkuvien toimintojen tulos laski 2,8 miljardiin dollariin. Pääjohtaja Jeffrey Immelt totesi, että olosuhteet huomioon ottaen yhtiö on kuitenkin selvinnyt hyvin ja sen tilauskanta on vahva.

BB&T-pankin osake vahvistui 11,2 prosenttia yhtiön kerrottua, että sillä on riittävästi pääomaa. Osakemarkkinat piristyivät erityisesti pankin arviosta, jonka mukaan asuntomarkkinat ovat kohentumassa Floridassa ja Georgiassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    3. 3

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    6. 6

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    7. 7

      Visa ostaa osan ruotsalaisesta Klarnasta

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    10. 10

      Alkotaxi-yrittäjä ja syyttäjä hakevat valituslupaa KKO:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää