Pörssi palkitsi Nokian Renkaat ja TeliaSoneran

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin pörssissä meno oli keskiviikkona vaimeaa. Tulosjulkistajista TeliaSonera ja Nokian Renkaat intoutuivat kuitenkin nousuun. Sen sijaan sijoittajat hylkivät Sampoa.
Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit kulkivat keskiviikkona eri suuntiin. Katsausyhtiöistä löytyi sekä nousijoita että laskijoita.

Yleisindeksi OMXH laski 0,8 prosenttia 5180,88 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap aleni 0,7 prosenttia. Vaihtoa kertyi 620 miljoonaa euroa.

Matkaviestinkehityksen keskittämisestä ja Jyväskylän toimipisteen sulkemisesta kertonut Nokia laski prosentin 9,69 euroon. Tiistain tulosyhtiöistä voitollisen loppuvuoden tuloksen julkistanut Tietoenator oli kääntynyt plussalle ja vahvistui 4,2 prosenttia.

Metsiään myyvä UPM heikkeni 1,3 prosenttia ja Anjalankoskella lomauttava Stora Enso kaksi prosenttia.

TeliaSoneran loppuvuoden ja koko viime vuoden tulos oli toimitusjohtaja Lars Nybergin mukaan ennätyksellinen. Vauhtia tuli etenkin Euraasiasta. Yhtiön on kuitenkin petrattava laajakaistatoimintaansa Ruotsissa ja seurattava kulujaan tarkasti, jotta käyttökate pysyisi tänä vuonna tavoitteen mukaisesti viime vuoden tasolla.

– Mobiiilipuoli ja Euraasian toiminta olivat kannattavia voimia. Euraasia yllätti positiivisesti, sen sijaan laajakaistapuolella marginaalit ovat tulleet alas. Olemme jo pitkään varoitelleet, että tämä tulee olemaan tulevien vuosien suurin haaste operaattoreille, sanoi eQ:n analyytikko Jari Honko.

TeliaSoneran osakekurssi eteni 1,1 prosenttia 3,64 euroon.

Finanssikonserni Sampo paransi tulostaan odotuksia enemmän loppuvuonna. Osinko kuitenkin laskee selvästi edellisvuodesta, kun yhtiö istuu nyt mahtavan kassansa päällä. Sampo uskoo kannattavuutensa pysyvän hyvänä tänä vuonna. Osake oli 2,2 prosentin laskussa.

Nokian Renkaiden loppuvuosi sujui selvästi edellisvuotta heikommin taloustaantuman iskiessä rengaskysyntään. Tulos ennen veroja painui tappiolliseksi ja liikevaihto supistui. Alkuvuodesta yhtiö povaa vaikeaa ja osinko laskee viidenneksen. Venäjällä markkinat elpyvät toimitusjohtaja Kim Granin mukaan vasta ensi vuonna. Osake änkeytyi silti 1,5 prosenttia plussalle.

Rakennusyhtiö SRV:n loppuvuoden tappio puolittui. Yhtiö arvioi tämän vuoden liikevaihdon ja liikevoiton heikentyvän viime vuodesta. Tulos ennen veroja säilyy selvästi positiivisena. Osake putosi roimat 8,4 prosenttia.

Rakennuskonevuokraaja Cramo kärsi loppuvuonna myös heikentyneistä markkinoista ja tulos kutistui neljännekseen. Tämä vuosi jää yhtiön mukaan viime vuotta heikommaksi. Osinko laskee selvästi. Cramon osake halpeni kuusi prosenttia.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq kevensi tappiotaan loka-joulukuussa. Yhtiö arvioi ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon laskevan selvästi viime vuoden viimeisestä neljänneksestä. Liiketulos painuu tappiolliseksi ja osinko jää edellisvuoden malliin jakamatta. Elcoteqin osake kallistui kolme prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    3. 3

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    4. 4

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    5. 5

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    6. 6

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    9. 9

      Nämä ovat työhaastattelun sopimattomat kysymykset – asiantuntija neuvoo: ”Heitä vastakysymys”

    10. 10

      EKP:n Draghi: Meidän täytyy olla kärsivällisiä ja sinnikkäitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää