Nokia kasvattaa osinkoa

Nokia aikoo kasvattaa osinkoa odotettua enemmän ja ostaa omia osakkeitaan neljällä miljardilla eurolla.
Nokian hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osingon kasvattamista ja omien osakkeiden ostoja.

Hallitus esittää osingon nostettavaksi viime vuoden 0,42 eurosta 0,53 euroon. Osinko kasvaisi siis 23 prosenttia.

Analyytikot odottivat etukäteen 0,51 euron osinkoa.

Nokia jakaa siis osakkeenomistajille noin kaksi miljardia euroa osinkoina. Kun viime vuoden tulos oli noin seitsemän miljardia euroa, jakaa Nokia tuloksestaan noin 29 prosenttia osinkoina.

Nokia aikoo käyttää omien osakkeiden ostoon miljardin aiemmin ilmoitettua enemmän.

Hallitus sai viime yhtiökokouksessa valtuutuksen ostaa enintään 380 miljoonaa kappaletta yhtiön omia osakkeita. Takaisinostoihin sillä oli lupaa käyttää enintään neljä miljardia euroa.

Nokia aikoo jatkaa takaisinostoja varsinaiseen yhtiökokoukseen 8.5.2008 saakka. Se aikoo käyttää takaisinostoihin aiemmin päätetyn neljän miljardin euron lisäksi enintään miljardi euroa.

Ostettavien osakkeiden määrä ei kuitenkaan nouse yli 380 miljoonan osakkeen. Hallitus aikoo myös mitätöidä pääosan yhtiön hallussa olevista omista osakkeista ennen vuoden 2008 yhtiökokousta.

Tämä kaikki on siis voitonjakoa vuoden 2006 tuloksesta.

Vuoden 2007 tuloksesta hallitus esittää käytettäväksi omien osakkeiden hankintaan neljä miljardia euroa, kuitenkin enintään 370 miljoonaa osaketta.

  • Nokian tulos

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää