Tuloskasvu tukee kurssikehitystä

Marraskuu on toistaiseksi ollut osakesijoittajille surkea, sillä osakekurssit ovat kärsineet tuntuvaa laskua kautta maailman. Vauhdikkaimmassa nousussa olleet Kaukoidän pörssit ovat tulleet runsaan viikon aikana jopa kymmenkunta prosenttia alas.
Osakkeita ovat painaneet pankkijättien kirjaamat miljarditappiot ja viimeksi Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien ja EU:n komission toistamat varoitukset talouskasvun tuntuvasta hidastumisesta.

Käynnissä on pörssistä riippuen jo toinen tai kolmas kerta, kun elokuun puolivälissä alkanut kurssinousu on katkennut useiden prosenttien laskuun. Heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin kurssit laskivatkin melkein yhtä kyytiä reippaat kymmenen prosenttia Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden niin sanotun subprime-kriisin kärjistyttyä.

Kurssitempoilusta ei voi ainakaan vielä päätellä, onko pörsseissä alkanut pitkäaikainen laskukausi, vai onko pitkässä nousussa vain tilapäisiä katkoja. Hermoilusta on joka tapauksessa ollut kyse, ja rauhattomilla markkinoilla huonot uutiset voivat helposti värittää tunnelman liiankin synkäksi.

Vastoinkäymisten vastapainoksi markkinoilla on paljon myös lupaavia merkkejä, jotka herättävät edelleen toivoa kurssinousut jatkumisesta.

Pörssiyhtiöiden tuloskehitys on ollut pääosin hyvin vahvaa, vaikka voittojen hillittömin kasvu on selvästi rauhoittunut. Indeksiyhtiö MSCI laskee MSCI World -maailmanindeksinsä osakkeiden tulosten kasvaneen edelleen noin 15 prosenttia vuodentakaisesta.

Osakkeiden arvostus on suurimmilla markkinoilla pysynyt maltillisena, sillä pörssiyhtiöiden tulokset ovat kasvaneet kurssinousua voimakkaammin. Suhteellisesti osakkeet ovat monissa maailman suurissa pörsseissä nyt edullisempia kuin ne olivat paljon matalampien osakekurssien aikana pari vuotta sitten.

Suhteellisen edullinen arvostus herättää toiveikkuutta kurssinousun jatkumisesta ja samaan aikaan se hälventää pelkoa rajusta romahduksesta.

Voimakkaita pörssiromahduksia on miltei aina edeltänyt osakkeiden kipuaminen selvään yliarvostukseen, ja romahduksissa onkin useimmiten ollut kyse arvostuskuplan puhkeamisesta. Tällaisesta ei nyt pitäisi olla pelkoa ainakaan maailman päämarkkinoilla.

Kuumimmilla muotimarkkinoilla, kuten Kiinassa ja muutamissa muissa Kaukoidän maissa, osakkeet huitelevat jo kuplahinnoissa.

Tuloskasvun hidastuminen ei välttämättä kasvata osakekursseihin kovaa laskupainetta, kunhan tulokset pysyvät kohtuullisina ja jopa jatkavat vahvaa kasvuaan. Tämä johtuu muun muassa siitä, että tuloskehitys heikkenee yleensä samaan aikaan, kun keskuspankit antavat taustatukeaan taloudelle laskemalla korkojaan.

Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien toteuttamat koronlaskut riemastuttivat osakemarkkinoita kurssinousuun, ja markkinat odottavat keskuspankeilta lähikuukausina lisää samanlaisia piristysruiskeita.

Korkojen lasku on tärkeä selittäjä sille, että esimerkiksi Yhdysvalloissa osakkeiden suhteellista arvostusta mittaava markkinoiden p/e-luku on yleensä noussut talouskasvun ja yritysten tuloskasvun hidastuessa.

Sijoittajalla on rauhattomina aikoina runsaasti huolenaiheita, mutta onneksi markkinoilta löytyy huolien vastapainoksi myös rauhoittavia merkkejä.

Varsinkin pitkäaikaiselle sijoittajalle on usein osoittautunut hyödylliseksi etsiä markkinoilta hyviä uutisia, kun useimmat muut keskittyvät murehtimaan ongelmia. Vastaavasti todelliseen huoleen on yleensä ollut aihetta vasta, kun useimmat muut puhkuvat sijoitusintoa vailla huolen häivää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    3. 3

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    8. 8

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    9. 9

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    10. 10

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää