Vaisua kaupankäyntiä Helsingin pörssissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Pörssiviikko on pyörähtänyt Helsingissä käyntiin perjantain päätöstasojen tuntumasta. Kaupankäynti on ollut alkuvaiheessa hyvin verkkaista ja päivästä povataan tavallista hiljaisempaa Yhdysvaltain vapaapäivän pitäessä sikäläiset markkinat kiinni.
Kello 10.50 yleisindeksi OMXH oli 0,1 prosenttia miinuksella ja painorajoitettu OMXH Cap niukasti plussalla. Vaihtoa oli kertynyt ainoastaan 93 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 47 miljoonaa.

Nokia oli painunut perjantain vuoden korkeimmasta hinnastaan 0,4 prosenttia 24,07 euroon. Viimeksi kurssi on liikkunut vastaavalla tasolla maalis–huhtikuussa 2002. Kännykkäjätti päätti perjantaina New Yorkissa 24,13 euroon.

Uuden toimitusjohtajan nimittänyt ohjelmistoyhtiö Done Solutions oli kivunnut 5,4 prosenttia 0,78 euroon melkoisen ohuella vaihdolla. Done myös osti tänään toimitusjohtajana aloittavalta Olli-Pekka Salovaaralta ja Mia Järviseltä informaationäyttöjärjestelmäyhtiö Finnish Led-Signsin noin 1,5 miljoonan eurolla. Kaupan Done maksaa omilla osakkeillaan.

Raisio myy diagnostiikkaliiketoimintansa amerikkalaiselle BioControl Systemsille. Kaupasta kirjautuu noin kahden miljoonan euron suuruinen luovutustappio, myynnin kulut mukaan lukien. Vaihto-osake oli kuitenkin 0,5 prosenttia laskussa.

Yt-neuvotteluiden aloittamisesta IES-liiketoiminnassaan ilmoittanut TeliaSonera oli 0,2 prosentin nousussa. Elisa oli 0,1 prosenttia miinuksella.

Muista vaihdetuimmista Rautaruukki oli 0,2 ja Fortum 0,5 prosenttia pakkasella. Neste Oil oli taipunut 0,7 prosenttia.

Vaihtokärkeen olivat kavunneet myös Ruukki Group, joka oli kärkiryhmän kovimmassa 1,3 prosentin nousussa yhden kohtuukokoisen kaupan tuella, sekä perjantain päätöstasollaan liikkunut Perlos.

Pörssin tarkkailulistalla olevan Perloksen osakkeella tehtiin aamupäivällä 2,3 miljoonan euron suuruinen kauppa, jossa omistajaa vaihtoi vajaat puoli miljoonaa osaketta eli noin 0,8 prosenttia kaikista osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää