Aamukommentti: Jäähtyvää optimismia

Julkaistu: , Päivitetty:

Alkuviikon vaara ohi-tunnelma laantui kun Yhdysvaltojen suurimman asuntolainoittajan, Countrywide Financialin, pää Angelo Mozilo ennusti asuntolainakriisin vievän Yhdysvallat lamaan. Lausunto tuli vajaa vuorokausi sen jälkeen, kun Countrywide oli saanut tukea Bank of Americalta, joka osti sen osakkeita parilla miljardilla dollarilla.
Mikäli asuntorahoittaja jatkaa vaikeuksissa rämpimistään, ostos välittää ongelman Bank of American tuloslaskelmaan.

Perjantaina saadaan tilastoja heinäkuun asuntokaupasta, jonka ennakoidaan hidastuneen mikä merkitsee asuntohintoihin lisää laskupainetta, ja uusia riskejä asuntolainamarkkinoille.


Tilanteen perusongelma, se että sijoittajat eivät ole ymmärtäneet asuntolainoihin perustuvien arvopapereiden ja niiden johdannaisten kaikkia riskejä on ennallaan keskuspankkien hätärahoitustoimista huolimatta.
Vaikka sijoitusriskit olisikin hajautettu, riski siitä, että markkinoilta katoaa likviditeetti eli arvopapereita ei saa halutessaan myydyksi muuten kuin alennuksella on muistuttanut olemassaolostaan.

Asuntolainaongelma kummittelee Kiinassakin. Bank of China on ilmoittanut sijoittaneensa noin 10 miljardia dollaria Yhdysvaltojen korkean riskin asuntolainaobligaatioihin. Se joutuu todennäköisesti kirjaamaan niistä ainakin jonkin verran arvonalennusta tuloksiinsa.

Raakaöljy on jatkanut poukkoilua, keskiviikkona 69,4 dollariin tynnyriltä jäänyt West Texas kävi torstaina 69,2 dollarissa ennen kuin palasi avaustasolleen 70 dollariin tynnyriltä.

Brent on kiivennyt 68 dollarista 69 dollarin tuntumaan ja 50.3 eurosta 50 ja 51 euron kautta 50,8 euroon tynnyriltä.

Osakemarkkinoilla optimismin jäähtyminen painaa kursseja. Yhdysvalloissa Dow Jones polki yöllä paikallaan, S&P 500 heikkeni 0,1 ja Nasdaq 0,4 prosenttia.

Aasiassa Nikkei, Topix ja Kospi ovat laskeneet 0,4 prosenttia kukin. Hang Seng on luisunut 0,8 prosenttia Bank of Chinan painamana. Manner-Kiinassa Shanghain on tyytynyt 0,9 ja Shenzhen 0,5 prosentin nousuun.

Euroopassa odotetaan Yhdysvaltojen iltapäivän tilastoja ja niitä odoteltaessa arvaillaan korkojen kehitystä.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto painui eilen torstaina 4,30 prosentista 4,13 kautta 4,25 prosenttiin, josta se on tänä aamuna laskenut 4,20 prosentin tuntumaan. Kymmenvuotinen on laskenut 4,70 prosentista 4,60 kautta 4,62 prosenttiin.

Saksan kaksivuotinen avasi torstaina keskiviikkoista korkeammalla, 4,10 prosentissa, josta kuitenkin liukui tasan neljään prosenttiin. Kymenvuotinen painui 4,32 prosentista 4,26 prosenttiin.

Vuoden talletuskorko on 4,74 prosentissa euriborin jäätyä eilen 4,79 prosenttiin. Markkinakoroista on vahvaa nousupainetta keskuspankkien viime viikkoisten hätäluottojen erääntyessä.

Korkotermiinit ovat edelleen selvästi vastaavien korkojen alapuolella mikä kertoo että korkojen odotetaan laskevan kunhan pahin asuntomarkkinahuoli hellittää.

Tänään perjantaina keskuspankeilta saatetaan saada lisää tilapäisaspiriinia lievittämään rahamarkkinoiden käteispulaa viikonlopuksi.

Valuuttamarkkinoilla jenien kärräys Japanin ulkopuolelle jatkuu. Dollari on kiivennyt 115 jenistä 117 jenin kautta 116 jeniin ja euro 155 jenistä 159 ja 157 jenin kautta 158 jeniin. Samalla euro on kiivennyt 1,354 dollarista 1,358 dollarin kautta 1,356 dollariin.

Euron suosio turvasatamana saattaa voimistua alkuillasta, mikäli Yhdysvaltojen asuntokauppaluvut ovat heikot.

Euroalueen tilastokalenteri on laihanlainen. Saksan tuontihintojen nousu heinäkuussa jäi odotettua hitaammaksi, mikä lievittää inflaatiopelkoja jonkin verran.

Itävallasta on tulossa teollisuustuotannon ja Hollannista kuluttajien sekä yritysten luottamuslukuja. Eurotilastot jäävät Yhdysvaltojen kestokulutustilausten ja asuntokaupan varjoon; tilausten ennakoidaan kasvaneen hitaammin kuin kesäkuussa, ja uusien asuntojen kaupan supistuneen kesäkuuta voimakkaammin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    5. 5

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      Affectosta 98 miljoonan euron ostotarjous – osake ponkaisi 27,5 %

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    10. 10

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää