Nordean ja Cevianin työntekijöitä epäillään sisäpiiririkoksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsin talousrikosviraston syyttäjä on pidättänyt kaksi noin 30-vuotiasta henkilöä epäiltynä törkeästä sisäpiiririkollisuudesta. Toinen heistä työskentelee Nordeassa, toinen sijoitusyhtiö Cevianissa.
Tämä on suurin sisäpiiririkos, jota koskaan olemme talousrikosvirastossa nähneet, sanoi syyttäjä Robert Engstedt Tukholmassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Toinen pidätetyistä on tienannut sisäpiirikaupoilla muutaman vuoden aikana noin 50 miljoonaa kruunua, eli noin 5,5 miljoonaa euroa.

Nordean viestintäjohtaja Boo Ehlin vahvistaa Affärsvärlden-lehdelle, että toinen epäillyistä työskentelee Nordea-pankissa Tukholmassa. Ehlinin mukaan poliisi on tehnyt kotietsinnän epäillyn kotiin ja työpaikalle.

– Teemme ehdottomasti yhteistyötä poliisin ja syyttäjän kanssa, sanoo Ehlin lehdelle.

Ehlin ei kuitenkaan kerro, missä asemassa työntekijä on.

Toinen epäillyistä työskentelee Christer Gardellin sijoitusrahasto Cevianissa.

– On tyrmistyttävää, että Cevian Capital AB:n työntekijä on voinut sekaantua laittomaan toimintaan, kirjoittavat Gardell ja yhtiökumppaninsa Lars Förberg tiedotteessa.

Yhtiön edustajat korostavat, ettei Cevian ole rikostutkinnan kohteena, eikä yhtiössä ole yksityiskohtaista tietoa tapauksesta.

Talousrikosvirasto tekee tutkinnan yhdessä useiden maiden viranomaisten kanssa.

Syyttäjä Engstedt ei halunnut maanantaina täsmentää, mistä maista on kyse. Tapaukseen liittyviä sisäpiirikauppoja on hänen mukaansa tehty rahoitusmarkkinoilla "kaikkialla maailmassa".

Syyttäjä uskookin, että tapaus laajenee ja tutkinnan edetessä useampia ihmisiä pidätetään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    4. 4

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    10. 10

      "Vain" 10 lupaa! Näin helposti perustat ravintolan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää