EKP:n itsenäisyys ei ole uhattuna

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen vakuuttaa Euroopan keskuspankin pysyvän jatkossakin itsenäisenä. Useat johtavat eurooppalaispoliitikot ovat viime kuukausina vaatineet keskuspankin autonomian rajoittamista.
Pääjohtaja Erkki Liikanen ei usko keskustelun EKP:n autonomian rajoittamisesta johtavan mihinkään.

– Kokemukset ja tutkimus ovat osoittaneet itsenäisen, hintavakauspolitiikkaa noudattavan keskuspankin tuovan taloudelle parhaita tuloksia. Sellaista ei kannata horjuttaa enkä usko, että muutoksia edes vakavasti harkitaan.

EKP on saanut arvostelua niskaansa varsinkin presidentinvaaleihin valmistautuvassa Ranskassa. Kritiikkiä on tullut liiasta inflaatiokeskeisyydestä vahvistuneen euron nakertaessa maan kilpailukykyä.

– Hintavakaus on kestävän talouskasvun sekä työllisyyden ehto ja tukee ostovoiman säilyttämistä. Se ei vaaranna niitä, vaan helpottaa muidenkin tavoitteiden saavuttamista, Liikanen kuittaa kritiikin.

EKP:n uskottavuutta on hieman nakertanut se, ettei inflaatiotavoitteen ylittyminen ole aina laukaissut rahapoliittisia toimia.

Nykyiset koronnostot keskuspankki aloitti joulukuussa 2005, kun euroalueella alkoi näkyä merkkejä talouskasvun elpymisestä. Sitä ennen inflaatiotavoite oli ylittynyt jotakuinkin yhtäjaksoisesti kuuden vuoden ajan.

Liikanen myöntää, että EKP:n tiedottamisessa ja päätösten perustelujen täsmentämisessä löytyy varmasti parannettavaa, vaikkakin markkinat tulkitsevat linjaa yleensä oikein.

Toisaalta EKP:n nostosykliä on moitittu Suomen kannalta liian verkkaiseksi.

– Täytyy muistaa, että reaalikorkotaso on ollut hieman euroaluetta alhaisemman inflaation vuoksi Suomessa korkeampi.

EKP:n odotetaan jatkavan 0,25 prosenttiyksikön koronnostojaan jälleen maaliskuun 8. päivän kokouksessa Frankfurtissa. Tuolloin ohjauskorko nousisi 3,75 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    5. 5

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    6. 6

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    7. 7

      Visa ja Klarna yhteistyöhön – ”uudistavat maksukokemusta”

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    10. 10

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää