5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

Julkaistu:

Suomessa on hyvätuloisia, jotka ovat velkaongelmissa. Taloussanomat kertoo kolme tarinaa siitä, miten näin on päässyt käymään.
Kuuntele jutun alussa olevalta videolta Jukan ja Maijan tarina siitä, kuinka hometalo suisti perheen talouden raiteiltaan.

Avioero sysäsi velkakierteeseen

Tiinan velkaantuminen alkoi, kun hän erosi miehestään. Hän muutti eron jälkeen uuteen asuntoon. Erossa iso osa huonekaluista jäi miehelle. Jonkin ajan kuluttua Tiina sai uuden työpaikan toiselta paikkakunnalta ja edessä oli uusi muutto. Hän maksoi molemmissa muutoissa muuttokuluja ja osti uusia huonekaluja kulutusluotoilla.

Tiinan aikuinen tytär muutti perheensä kanssa asumaan Tiinan omistamaan asuntoon. Tytär jäi työttömäksi ja Tiina auttoi hänen perhettään jatkuvasti rahallisesti.

Vaikka Tiinan tulot olivat noin 5 000 euroa, eivät ne riittäneet sekä omiin menoihin että tyttären perheen avustamiseen. Tiina otti uusia kulutusluottoja ja vippejä, sillä hän ei halunnut kertoa lapselleen, ettei hän pysty enää auttamaan heitä.

Pikkuhiljaa velkaa kertyi koko ajan lisää. Kun Tiina haki tilanteeseensa apua, velkaa oli asuntolainan lisäksi yli 40 000 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Masennus vei kyvyn asioiden hoitamiseen

Perheen vanhemmat Minna ja Pekka ostivat asunnon ja auton ja niitä varten he ottivat pankkilainan. Laina oli mitoitettu heidän tulojensa mukaan ja alkuun velan lyhentäminen sujui hyvin.

Vanhemmat tienasivat yhteensä noin 7 000 euroa kuukaudessa. Myöhemmin he ostivat uusia huonekaluja ja muita tavaroita kulutusluotoilla ja luottokorteilla.

Minna sairastui masennukseen ja osittain myös sen takia hänen suhtautumisensa rahaan muuttui välinpitämättömämmäksi.

Ostelu jatkui, eikä hän halunnut kertoa Pekalle, millä mallilla perheen raha-asiat todellisuudessa olivat. Minna käytti alkoholia aiempaa enemmän ja se syvensi masennusta entisestään.

Kun Minna haki apua masennukseensa, saivat he myös lisää voimia laittaa raha-asiansa kuntoon. Tuolloin heille oli ehtinyt kasaantua asunto- ja autolainan lisäksi maksamattomia kulutusluottoja ja rästilaskuja yli 30 000 euroa.

Epäsäännölliset tulot heilauttivat miinukselle

Mikon palkka vaihteli kuukausittain provisioiden mukaan, mutta keskimäärin hän sai palkkaa yli 4 000 euroa kuukaudessa. Hänen oli vaikea arvioida palkkaansa etukäteen.

Mikko osti asunnon ja käytti rahaa muun muassa matkustamiseen. Välillä hän osti joitakin kalliimpia tavaroita kulutusluotolla siinä uskossa, että hän saisi koko lainan maksettua takaisin seuraavasta palkasta.

Aina se ei kuitenkaan onnistunut ja velkaa kertyi vuosien kuluessa yhä enemmän.

Mikko koki olevansa yksinäinen ja elämä tuntui arvottomalta. Tavaroiden ostelu piristi hetkellisesti mieltä.

Mikko maksoi vanhoja velkoja uusilla ja velkakierre kesti vuosia. Vaikka tulot olivat hyvät, kulutusluotoista kertyi velkaa yli 20 000 euroa.

Kaikki tarinoissa esiintyvät ihmiset ovat saaneet apua velkaongelmiinsa oman asuinkuntansa talous- ja velkaneuvonnasta tai Takuusäätiöstä. Velkaongelmia on ratkottu muun muassa erilaisilla vapaaehtoisilla velkajärjestelyillä, kuten Takuusäätiön takaamalla järjestelylainalla. Henkilöiden nimet on muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Suomalaisilta kysyttiin tulevaisuuden työtaidoista: hyvä keskittymiskyky ja fyysinen kunto eivät nousseet korkealle

    9. 9

      Kirjakauppojen myynti vilkastui alkuvuonna

    10. 10

      Sampo havittelee siivua Luottokunnan ostaneesta Netsistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    2. 2

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    5. 5

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    10. 10

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää