Toimitusjohtaja kirjoittaa joka vuosi syntymäpäiväkortit kaikille alaisilleen – ja heitä on jo 7 400

Julkaistu:

32 vuotta sitten aloitettu tapa auttoi saavuttamaan työntekijöiden arvostuksen, toimitusjohtaja uskoo Business Insiderin mukaan.
Belfor Holdings -yhtiön toimitusjohtajalla Sheldon Yellenillä on tekemistä pitkille lennoille. Hän kirjoittaa syntymäpäiväonnitteluja kortteihin, Business Insider kertoo.

Vuodessa niitä kertyy kokonaista 7 400, sillä jokainen yhtiön työntekijä saa Yellenin käsinkirjoittamat onnittelut.

Kyse ei ole yksittäisestä tempauksesta, sillä Yellen on tehnyt niin vuodesta 1985. Silloin hän ei ollut vielä toimitusjohtaja.

–  Ennen yrityskauppoja kysyn aina, ”Kuinka monta ihmistä lisää?”, Yellen paljastaa lehdelle sisäpiirin vitsin. Hän sanoo laskevansa päälukua enemmän kuin tulosta ennen veroja.

Tapa sai alkunsa, kun Yellen tuli yhtiöön lankonsa palkkaamana. Monet työntekijät uskoivat, että häntä suosittiin. Yellen ajatteli, että syntymäpäivätervehdyksen saatuaan ihmiset tulisivat ainakin kiittämään.

Ja se toimi.

Moni on pitänyt tapaa ajanhukkana, mutta Yellenin mukaan se on vaikuttanut selvästi yrityksen kulttuuriin, kun ihmiset tuntevat, että heitä arvostetaan.
Uusimmat talousuutiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  2. 2

    Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

  3. 3

    Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

  4. 4

    Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

  5. 5

    Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

  6. 6

    Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

  7. 7

    Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

  8. 8

    Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

  9. 9

    Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

  10. 10

    Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

  11. Näytä lisää

    Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

  2. 2

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  3. 3

    Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

  4. 4

    Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

  5. 5

    Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

  6. 6

    Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

  7. 7

    Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

  8. 8

    Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

  9. 9

    Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

  10. 10

    Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

  11. Näytä lisää