Pankeissa alkoi kuhina, ja tässä on syy – katso, mistä saat halvinta asuntolainaa

Asuntolainatarjousten kysyntä on kiivastunut selvästi viime vuodesta. Kilpailu asiakkaista on kiristynyt ja moni pankki on laskenut marginaaliaan.
Asuntolainojen kysyntä on pankkien mukaan virkistynyt huomattavasti. Pankeista kerrotaan, että kuluttajien ennätyksellinen vahva luottamus talouteensa ja parantuneet yleiset talousnäkymät heijastuvat asuntomarkkinoille.

Danske Bankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo ja Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund kertovat, että ilmapiiri on kohentunut selvästi.

– Optimismi on yhä vahvempaa, pankinjohtaja Sami Vallinkoski Hyposta sanoo.

Kaarnimo arvioi, että Danske Bankissa lainoja koskevien kyselyitten määrä on lisääntynyt vähintään kolmanneksen vuodessa. Grönlund sanoo, että Nooassa uusien asuntolainojen kysyntä on saattanut kasvaa 20–30 prosenttia.

Hypossa lainahakemusten määrät kasvoivat Vallinkosken mukaan ensimmäisellä vuosineljänneksellä 50 prosenttia vuotta aiemmasta.

– Osasyy on varmaan, että olemme muutenkin ponnistelleet asiakashankinnassa, hän lisää.

Asuntolaina-asiakkaat kilpailuttavat pankkeja usein ennen houkuttelevan asunnon löytämistä ja pyrkivät selvittämään, millainen määrä lainaa heidän olisi mahdollista saada. Tarjouspyynnöt eivät siis vielä kerro nostettujen luottojen määrästä.

Kilpailu painaa marginaaleja

Kilpailu on pankinjohtajien mukaan selkeästi kiristynyt. Tämä näkyy marginaaleissa eli viitekoron päälle lisättävissä pankin katteissa.

Taloussanomien Suomen Rahatiedolla teettämästä vertailusta ilmenee, että Danske Bank, Hypo, Nooa Säästöpankki ja Ålandsbanken ovat laskeneet marginaalejaan maaliskuun alun jälkeen. Saman on tehnyt myös Tampereella toimiva Kurikan OP.

Vertailussa uuden asuntolainan keskimarginaali oli 1,10 prosenttia. Vuosi sitten vastaavaan aikaan se oli 1,18 prosenttia.

Nykyisin lainan kokonaiskorko on sama kuin marginaali, koska yleisimmin viitekorkoina käytetyt euribor-korot ovat yhä miinuksella. Vertailuun pankin ovat valinneet viitekorokseen vuoden euriborin.

Tilanne ei jatku ikuisuuksiin. Viitekorkojen on ennakoitu hiljalleen kääntyvän nousuun.

Hyvälle asiakkaalle halvemmalla

Kuten oheisesta taulukosta ilmenee, Hypon marginaali on selvästi alin, 0,85 prosenttia. Sen tarjous on edullisin, vaikka muut kulutkin otetaan huomioon.

Vertailun kovin marginaali 1,20 prosenttia on pääkaupunkiseudulla Nordealla, OP Helsingillä ja Handelsbankenilla. Vertailun suurin marginaali on 1,50 prosenttia. Sitä perii Oma Säästöpankki Tampereella.

Pankeista korostetaan, että marginaalit ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat asiakkaan mukaan.

Suomen Rahatieto pyytää tarjouksia 85 000 euron 15 vuoden lainalle. Usein asuntolainat ovat selvästi tätä suurempia ja pidempiä.

– Isompien lainojen osalta lähdemme liikkeelle hieman alle yhden prosentin marginaaleilla, Kaarnimo kertoo.

Hypostakin lainaa voi saada vertailuun kerrottua hintaa edullisemmin.

– Pääkaupunkiseudulla hyvästä asiakkaasta taistellaan 0,6–0,7 prosentin marginaalein, Vallinkoski kuvaa.

Hänen mukaansa heidän siivunsa voi painua hieman tämän allekin, mutta ei 0,5 prosenttiin asti. Myöskään Nooa Säästöpankissa pankin siivua ei paineta paineta puoleen prosenttiin. Kaarnimon mielestä moinen marginaali rupeaa olemaan jo epäterve ja kipurajan alapuolella.

Kilpailu jatkuu kovana

Koska asuntolainamarkkinoilla puretaan edelleen taantumavuosina patoutunutta kysyntää, lainojen kysyntä tuskin hiipuu ainakaan tänä vuonna. Myös kilpailu asiakkaista pysyy kovana eikä pankeissa uskota, että marginaalit alkaisivat suurentua kovin nopeasti.

Grönlund sanoo, että kilpailutilanteen vuoksi marginaaleissa on yhä paineita. Hän kuitenkin muistuttaa, että matala korkotaso rasittaa edelleen pankkien kannattavuutta.

Jos marginaalit jatkuvat laskuaan, aiemmin lainoja ottaneet saattavat valpastua.

– Heidän kannattaa kilpailuttaa lainojaan uudelleen, Vallinkoski huomauttaa.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    3. 3

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    4. 4

      VM nosti Suomen talouden kasvuennustetta

    5. 5

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    9. 9

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    10. 10

      Caverionin Lehtoranta: ”Projektiriskit saattavat olla aiemmin arvioitua korkeammat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää