EK:n Mattila suututti JHL:n – liitto vaatii palkankorotuksia 220 000 työntekijälle

Julkaistu:

On ”täysin selvä asia”, että oli neuvottelumalli mikä tahansa, JHL vaatii korotuksia kaikille jäsenilleen, toimialajohtajat sanovat.
Julkisten alojen jättiliiton JHL:n jäsenet ovat vihaisia, sanovat liiton toimialajohtajat Håkan Ekström ja Teija Asara-Laaksonen.

EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila sanoi viime viikonloppuna, että suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeita.

– Miksi EK ei enää halua sopia? Luottavatko työnantajat saavansa työelämän heikennykset ”ilmaiseksi” nykyhallitukselta? Ekström kysyy tiedotteen mukaan.

Toimialajohtajien mukaan JHL aikoo syksyn liittokierroksella vaatia palkankorotuksia kaikille 220 000 jäsenelleen.

– Se on täysin selvä asia äärimaltillisten ja 0-korotuksia sisältäneiden sopimuskierrosten jälkeen, Ekström sanoo.

Asara-Laaksosen mukaan JHL:n neuvottelutavoitteissa tulee näkymään se, että ”liittokierroksella on edellytykset neuvotella toimialakohtaisista erityistarpeista laajemmin kuin keskitettyjen ratkaisujen yhteydessä”.

Niin sanottu Suomen malli näyttää JHL:n mukaan kaatuneen, mutta neuvottelumallilla ei liiton mukaan ole merkitystä: palkankorotuksia tavoitellaan joka tapauksessa, toimialajohtajat sanovat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    7. 7

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää