Kaleva: Eläkesäästämisen alamäki jyrkkeni – yksi tapa varautua eläkepäiviin on ylitse muiden

Julkaistu:

Vaikka varsinaisten eläkesäästötuotteiden suosio on vähentynyt, eläkepäiviin varaudutaan muilla keinoilla. Yleisin säästötapa on monille tuttu.
Finanssialan Keskusliiton (FK) tilastot osoittavat, että uusia yksilöllisiä eläkevakuutussopimuksia, säästöhenkivakuutuksia ja kapitalisaatiosopimuksia solmittiin selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin, sanomalehti Kaleva uutisoi.

Lehden mukaan yksilöllisiä eläkevakuutussopimuksia ei ole viime vuosina solmittu enää kuin muutamia satoja vuodessa, kun viime vuosikymmenellä jopa 50 000–100 000 suomalaista solmi uuden eläkevakuutussopimuksen vuosittain.

Eläkepäiviin kuitenkin varaudutaan, mutta eri tavoin.

Eläkeasioihin perehtyneen rovaniemeläinen mainostoimistoyrittäjä Jani Siivola kertoo lehdelle valmistautuvansa eläkepäiviinsä sijoittamalla yritykseensä kertyviä varoja rahastoihin, osakkeisiin ja esimerkiksi sijoitusasuntoon. Hän kertoo maksavansa pienempiä yel-maksuja, kuin hänen yrittäjätulonsa antaisi olettaa.

Siivola toivoo saavansa patenttinsa markkinoille, jonka jälkeen hän voisi jäädä eläkkeelle aikaisemmin kuin se muuten olisi mahdollista.

– Saan paremman tuoton pääomalle, kun teen valinnat itse, ja voin samalla turvata elantoni haluamallani tavalla, Siivola perustelee lehdelle.

Yksilöllisten eläkevakuutusten ja eläkesäästötilien suosio onkin painunut jo niin vähäiseksi, että Nordea on lopettanut niiden tarjoamisen asiakkailleen.

FK:n mukaan yleisin tapa säästää vanhuuden varalle on edelleen asuntolainan maksaminen pois.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    3. 3

      Ero liki 1 000 euroa kuussa – näin eritasoinen korkeakoulutus näkyy palkassa

    4. 4

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    5. 5

      Ilmarinen: Kaikki asiakkaat hyötyvät yhdistymisestä, Eteran asiakkaat aluksi enemmän

    6. 6

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    7. 7

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsivat päällekkäisiä toimintoja

    8. 8

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    9. 9

      Suomalaisyritykset laiminlyövät työntekijöidensä turvallisuutta – lasku on iso

    10. 10

      Varma menettämässä suurimman työeläkeyhtiön aseman – ”Olemme edelleen vakavaraisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    7. 7

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsivat päällekkäisiä toimintoja

    8. 8

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan