Ensin painui asuntolainan korko miinuksille – nyt alkoi marginaalien luisu

Julkaistu:

Kilpailu asuntolaina-asiakkaista kiristyy, kun asuntokaupassa näkyy kevätvaloa. Kolme pikkupankkia aloitti kilpailun laskemalla asuntolainojensa marginaaleja.
Asuntolainojen korot jatkoivat laskuaan maaliskuun alussa, kun moni pankki alensi asuntolainojen marginaaleja.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän vertailun mukaan uuden asuntolainan keskimarginaali on maaliskuussa 1,19 prosenttia, kun se helmikuussa oli 1,24 prosenttia. Vuosi sitten keskimarginaali huiteli 1,36 prosentissa.

Marginaalien laskua selittää se, että Aktia Pankki, Nooa Säästöpankki ja S-Pankki ovat kuukauden aikana laskeneet marginaaliaan. Ahvenanmaalainen Ålandsbanken pudotti marginaalia jo helmikuussa.

Asuntolainamarkkinoita hallitsevat OP-ryhmä ja Nordea eivät ole tarkistaneet lainahinnoitteluaan. Markkinajohtajat halunnevat estää lainan hinnan laskua, eivätkä siksi lähde mukaan alennuskisaan.

– Isot pankit ovat varovaisempia ja tarkkailevat tilannetta, ja pienet pankit käyttävät tilannetta hyväksi. Asuntokauppa näyttäisi virkistyvän, joten asiakkaista kilpaillaan, arvioi Suomen Rahatiedon toimitusjohtaja Seppo Rekonen.

Hypoteekkiyhdistyksen tuoreen markkinakatsauksen mukaan asuntokauppa käy Helsingin seudulla jo liki normaalilla tasolla. Hypo arvioi, että asuntohintojen kahden vuoden luisu on ohi ohitse ja hinnat kääntyvät nousuun tänä vuonna.

– Kevät on asuntokaupan aikaa, ja asuntomarkkinoilla on merkkejä piristymisestä, joten kilpailukin kiristyy, sanoo pääkaupunkiseudulla toimivan Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Aktialta iso marginaalin lasku

Eniten marginaalia laski Aktia Pankki, jonka ilmoittama marginaali aleni jopa 0,20 prosenttiyksikköä 1,05 prosenttiin. Johtaja Erno Kiukkonen Aktiasta kertoo, että pankki ei ole tietoisesti lähtenyt kilpailemaan lainan hinnalla vaikka pankilla on vahva aikomus kasvaa asuntolainoituksessa.

– Yksi vaikuttava tekijä on asuntokaupan vilkastuminen alkuvuodesta. Myös kilpailutilanne on vaikuttanut marginaaleihin, Kiukkonen sanoo.

S-Pankki myöntää lainaa nyt 1,00 prosentin marginaalilla eli 0,10 prosenttiyksikköä halvemmalla kuin kuukausi sitten. Alennuksen jälkeen S-Pankki on vertailun edullisin pankki asuntolainaajalle, jos mukaan lasketaan kaikki kulut. S-Pankki alkoi tarjota asuntolainoja kaksi vuotta sitten.

– Seuraamme markkinaa ja kilpailijoita. Tärkein syy marginaalin alennukseen on halu antaa selkeä impulssi siitä, että olemme mukana suomalaisten kodin hankinnan rahoituksessa, sanoo S-Pankin antolainauksen kehityspäällikkö Päivi Huttunen.

Nooa Säästöpankki puolestaan pyytää asuntolainasta 1,30 prosenttia, jossa on 0,05 prosenttiyksikköä laskua viime kuusta.

– Kyseessä on pieni viilaus, koska näytti siltä, että olisimme olleet jäämässä jälkeen markkinoiden hintakehityksestä. Asiakkaat tulevat meille kuitenkin henkilökohtaisen asiakaskokemuksen perässä, Nooan Rytkönen sanoo.

Uuden asuntolainan korko muodostuu nyt käytännössä marginaalista, koska kaikki euriborit painuivat kuukausi sitten miinuksille. Asuntolainojen suosituin viitekorko, 12 kuukauden euribor oli vertailun tekohetkellä 0,026 prosenttia miinuksella.

Laina-aina lyhenee puoli vuotta

Korkojen lasku helpottaa myös vanhaa asuntolainaa maksavan elämää. Vuoden euriboriin sidottua lainaa maksavan velallisen lainakulut laskivat, jos korkojakso vaihtui kuun alussa.

Vuoden euribor oli vuosi sitten 0,230 prosenttia, joten korkojakson vaihtuminen alentaa lainakorkoa 0,26 prosenttiyksikköä. Käytännössä laskennallinen laina-aika lyhenee puoli vuotta asuntolainassa, jonka pääoma on 100 000 euroa ja laina-aika 20 vuotta. Annuiteettilainassa kuukausimaksu alenee 11 euroa kuukaudessa ja alenevan pääoman lainassa korko pienenee 20 euroa kuukaudessa.

Osan tästä hyödystä kuitenkin syö asuntolainan korkovähennyksen pieneneminen 55 prosenttiin tänä vuonna.

Kaikkien uusien asuntolainojen kokonaiskorko oli helmikuussa keskimäärin 1,55 prosenttia, kun vielä tammikuussa se oli 1,61 prosenttia. Todellinen kokonaiskorko sisältää viitekoron, marginaalin sekä nosto- ja hallinnointikulut.

Suomen Rahatieto kysyy kuukausittain pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun pankeilta tarjoukset 15 vuoden lainalle, jonka suuruus on 85 000 euroa.

Asuntolainatarjoukset pääkaupunkiseudulla maaliskuussa
Asuntolaina 85 000 euroa / 15 vuotta 1.3.2016

PankkiTodellinen kokonais-korko, %Marginaali, %Muut kulut, eViitekorkoKokonaismäärä euribor 12 kk, e
S-Pankki1,121,00805eur 12 kk92 374,66 €
Hypo1,141.00885eur 12 kk92 454,66 €
Aktia Pankki1,181,05856eur 12 kk92 762,49 €
Ålandsbanken1,291,15932eur 12 kk93 514,54 €
Handelsbanken1,351,20945eur 12 kk93 866,75 €
Suupohjan Op *1,361,25746eur 12 kk94 007,76 €
Danske Bank1,391,25911eur 12 kk94 172,76 €
Nooa Säästöpankki1,411,30710eur 12 kk94 312,56 €
Helsingin OP Pankki **1,471,35754eur 12 kk94 698,15 €
Nordea1,471,35754eur 12 kk94 698,15 €
*POPpankki     
**lisäksi asuntolainasta kertyy bonuksia. Bonuskertymän käyttöarvo noin 212 €/v     
Lähde: Suomen Rahatieto


Asuntolainatarjoukset Tampereen seudulla maaliskuussa
Asuntolaina 85 000 euroa / 15 vuotta 1.3.2016

PankkiTodellinen kokonaiskorko, %Marginaali, %Muut kulut, eViitekorkoKokonaismäärä euribor 12 kk, e
S-Pankki1,121,00805eur 12 kk92 374,66 €
Hypo1,141,00885eur 12 kk92 454,66 €
Aktia Pankki1,181,05856eur 12 kk92 762,49 €
Ålandsbanken1,291,15932eur 12 kk93 514,54 €
Aito Säästöpankki1,311,20740eur 12 kk93 661,84 €
Tampereen Seudun OP1,381,25850eur 12 kk94 111,63 €
Handelsbanken1,381,25860eur 12 kk94 121,72 €
Danske Bank1,391,25911eur 12 kk94 172,76 €
Kurikan OP1,421,30731eur 6 kk94 333,63 €
Sinetti SP1,441,35560eur 6 kk94 504,11 €
Nordea1,471,35754eur 12 kk94 698,15 €
Oma Säästöpankki1,591,50615eur 12 kk95 588,64 €
Lähde: Suomen Rahatieto


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    11. Näytä lisää