HS: Nordean sijoitustuotteesta oikeusriita – asialla vuorineuvosten perilliset

Julkaistu: , Päivitetty:

Kahden perheyhtiön mielestä Nordea myi sijoitustuotettaan harhaanjohtavasti, HS kertoo. Ne menettivät reilusti yli puolet sijoituksestaan.
Vuorineuvosten Armas Puolimatkan ja Aarne J. Aarnion perilliset kiistelevät oikeudessa Nordean kanssa pankin Kalmar-sijoitustuotteesta, koska he ovat kokeneet tulleensa Nordean huijaamaksi, Helsingin Sanomat (HS) kertoo.

Nordean Markets-yksikön edustaja oli heidän mukaansa korostanut, että pääoman menettämisen riski on liki olematon ja että sijoittaja saa lainan eräpäivänä nimellispääomansa takaisin.

HS:n mukaan Armas Puolimatkan pojan Rauno Puolimatkan Rausanne-sijoitusyhtiö jätti viime lokakuussa haasteen Nordeaa vastaan, koska se menetti 60 prosenttia 10 miljoonan euron sijoituksestaan Kalmar Class A Notes IV (Combo) -arvopaperiin. Sijoitusyhtiö vaatii Nordealta vahingonkorvauksena kuutta miljoonaa euroa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen.

Sama Nordean pankkiiri myi HS:n mukaan Kalmaria myös Aarnion suvun Palkkiyhtymälle, joka sijoitti tuotteeseen 20 miljoonaa euroa. Se menetti sijoituksestaan yli 60 prosenttia.

Palkkiyhtymä haastoi Nordean oikeuteen jo vuonna 2010 vedoten siihen, että Nordean toiminta on ollut virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen takia arvopaperimarkkinalain vastaista.

Oikeudessa ei ole kuitenkaan käsitelty vielä Nordean sijoitusneuvontaa, koska Nordean mielestä käräjäoikeuden sijaan riitaa pitäisi käsitellä välimiesoikeudessa, HS kertoo.

Nordea kertoi HS:lle pankin kiistävän kanteet. Nordean mukaan kyseessä ovat ammattimaiset sijoittajat, jotka ovat ymmärtäneet sijoitustuotteen ominaisuudet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Nordean vastaisku S-Pankille: suunnittelee 35 vuoden asuntolainoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää