Näin paljon hakkeri tienaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksi viikko on ratkaiseva mitta osaavalle hakkerille.
Vaikka tietomurroissa on viety jopa miljoonien käyttäjien tietoja ja luottokorttinumeroita, keskiverto hakkeri ei elä leveää elämää, selviää tietoturvaan erikoistuneen Ponemon Institute -tutkimusyhtiön raportista, josta kertoo Hot for Security -blogi.

Keskiverto hakkeri tienaa alle 30 000 dollaria eli alle 27 000 euroa vuodessa. Tämä on noin neljäsosa tietoturvan ammattilaisen palkasta.

Tutkimuksessa haastateltiin 304 henkilöä Saksasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista. Lähes 80 prosenttia vastaajista kertoi kuuluvansa tietoturvahyökkäyksiä tekevien joukkoon.

72 prosenttia hakkereista sanoo, etteivät he tuhlaa aikaa kohteisiin, josta ei ole saatavissa arvokkaita tietoja, ja 73 prosenttia sanoi jahtaavansa vain helppoja kohteita.

Teknisesti taitavalta hakkerilta kuluu 147 tuntia eli reilut kuusi päivää murtautua hyvin suojatun yrityksen tai organisaation järjestelmiin, kun taas tavallisen tietoturvasuojauksen murto onnistuu yleensä noin 70 tunnissa.

Noin 40 tunnin lisäys murron suorittamiseen kuluvassa ajassa lannistaisi jopa 60 prosenttia hakkereista. Tutkimuksen mukaan teknisesti taitavat hakkerit luopuvat murrosta, jos yrityksessä on kulunut noin viikko ilman onnistumista.

Lähes kolme neljästä vastaajasta arvioi, että hyökkääjä lopettaa murtoyritykset, jos suojaus vaikuttaa vahvalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      TVO:n luottoluokitus laski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää