Parin vuoden takainen ilmiö palasi asuntolainoihin

Julkaistu:

Vertailu
Pankkien pyytämien marginaalien keskiarvo nousi ensi kertaa sitten vuoden 2014. Asuntolainojen korot ovat hienoisesta noususta huolimatta yhä hyvin matalia.
Pankkien myöntämien asuntolainojen marginaalit kääntyivät vuodenvaihteen jälkeen hienoiseen nousuun ensimmäistä kertaa sitten syksyn 2014.

Uusien lainojen keskimarginaali on tammikuussa 1,25 prosenttia, kun se joulukuussa oli 1,22 prosenttia, selviää Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä vertailusta. Laskuputken alettua marraskuussa 2014 keskimarginaali oli 1,45 prosenttia.

Pankkien tarjoamat marginaalit pysyivät tammikuussa lähes kauttaaltaan ennallaan. Keskiarvon nousu edelliskuusta johtuu ennen kaikkea siitä, että Helsingin OP nosti marginaaliaan prosenttiyksikön kymmenyksellä 1,35 prosenttiin.

Helsingin OP:n marginaali oli viimeksi näin korkealla vuosi sitten. Kilpailun kiristymisestä kertoo se, että silloin pankin tarjoama laina oli Suomen Rahatiedon vertailussa kokonaiskustannuksiltaan pääkaupunkiseudun halvinta, kun taas nyt sitä kalliimpia tarjoavat ainoastaan Nordea ja Nooa.

Helsingin OP:sta ei kommentoida lainamarginaalien kehitystä, koska kilpailuviranomaiset kielsivät lokakuussa pankkia niin tekemästä.

Halvimmalla lainan saa sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella asuntolainaamiseen erikoistuneesta Hyposta, joka myöntää lainoja yhä tasan prosentin marginaalilla.

Suomen Rahatieto pyytää kuukausittain pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun pankeilta tarjoukset 15 vuoden lainalle, jonka suuruus on 85000 euroa.

Myös viitekorko nousi

Uudet asuntolainat kallistuivat muutenkin tammikuussa hieman, sillä 12 kuukauden euribor nousi joulukuun pohjalukemista 0,058 prosenttiin.

Koska lyhyemmät markkinakorot ovat painuneet pakkaselle, lähes kaikki pankit tarjoavat uusiin lainoihin ainoastaan 12 kuukauden euriboria tai muita kiinteämpiä korkoja.

Vanhoja vuoden euriboriin sidottuja asuntolainoja maksavien suomalaisten lainanhoitokulut laskivat vuodenvaihteen jälkeen, sillä korkojakson vaihtuessa korot laskivat 0,27 prosenttiyksikköä.

Osa hyödystä kuitenkin häviää verotuksessa, sillä vuoden alusta lähtien asuntolainojen koroista enää 55 prosenttia on verovähenteisiä. Vielä viime vuonna vastaava lukema oli 65 ja toissa vuonna 75.

Hallitus leikkaa vähennysoikeutta tällä vaalikaudella vuosittain kymmenen prosenttiyksikköä niin, että vuonna 2019 enää 25 prosenttia koroista on vähennyskelpoisia.

Asuntolainatarjoukset pääkaupunkiseudulla tammikuussa
PankkiTodellinen
kokonais-
korko
(%)
Marginaali
(%)
Muut kulut
(€)
ViitekorkoKokonais-
määrä
euribor 12 kk,
Hypo1,201,00885eur 12 kk92 845,46 €
S-Pankki1,281,10805eur 12 kk93 441,76 €
Ålandsbanken1,401,20932eur 12 kk94 248,24 €
Handelsbanken1,411,20945eur 12 kk94 261,24 €
Suupohjan Op *1,421,25742eur 12 kk94 399,16 €
Aktia Pankki Oyj1,441,25856eur 12 kk94 513,16 €
Danske Bank1,441,25875eur 12 kk94 532,16 €
Helsingin OP Pankki1,461,35340eur 12 kk94 681,39 €
Nooa Säästöpankki Oy1,521,35710eur 12 kk95 051,39 €
Nordea1,521,35754eur 12 kk95 095,39 €
* POPpankki
Lähde: Suomen Rahatieto


Asuntolainatarjoukset Tampereen seudulla tammikuussa
PankkiTodellinen
kokonais-
korko
(%)
Marginaali
(%)
Muut kulut
(€)
ViitekorkoKokonais-
määrä
euribor 12 kk €
Hypo1,201,00885eur 12 kk92 845,46 €
S-Pankki1,281,10805eur 12 kk93 441,76 €
Aito Säästöpankki Oyj1,371,20740eur 12 kk94 056,32 €
Handelsbanken1,391,25860eur 6 kk94 517,12 €
Ålandsbanken1,401,20932eur 12 kk94 248,24 €
Kurikan OP1,421,30731eur 6 kk94 729,95 €
Tampereen Seudun OP1,441,25850eur 12 kk94 507,03 €
Aktia Pankki Oyj1,441,25856eur 12 kk94 513,16 €
Danske Bank1,441,25875eur 12 kk94 532,16 €
Sinetti SP1,441,35560eur 6 kk94 901,35 €
Nordea1,521,35754eur 12 kk95 095,39 €
Oma Säästöpankki Oy1,651,50615eur 12 kk95 988,63 €
Lähde: Suomen Rahatieto


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää