Rahat jäivät saamatta, vakipaikka... Lue työttömien kokemukset

Julkaistu:

Taloussanomat kertoi viime viikolla työttömäksi jääneen insinöörin tapauksesta ja TE-toimiston kursseista. Vastauksia kyselyyn lukijoiden vastaavista kokemuksista tuli paljon. Tässä jutussa esitellään muutama.


Tietoliikennetyöteknikko kertoo kokeneensa yrittäjäkursseilla samanlaisen tilanteen kuin esimerkkitapauksen insinööri. Kurssiin kuului pakollisia aineita, kuten Word-dokumenttien kirjoittamista.

Kieltäydyin menemästä tuhlaamaan aikaani minulle turhalle kurssille. Opetin samaan aikaan työttömien yhdistyksessä laatimaani hypertekstikurssia.

Toinenkin vastaaja kertoo olleensa atk-kurssilla, ja taitojensa ansiosta hän välillä opetti kurssin opettajaa ja muita oppilaita. Useimmat työttömät eivät hänen mukaansa kunnioita TE-toimiston ilmaiseksi tarjoamia kursseja, sillä kaikki valitut eivät aina tule kurssille, vaikka kurssit olisivat olla täynnä

Toisaalta hän myös kertoo vetäneensä vastaavaa kurssia, josta kurssilaiset olivat pitäneet ja kyselleet jopa seuraavien kurssien perään.

Joillekin maksetaan, toisille ei

Esimies ehdotti varustamon myyntikonttorista työttömäksi jääneelle laivatöitä. Varustamo suostui ottamaan henkilön töihin aluksi tekemään tarvittaessa tuurauksia, sillä alalla ei suoraan palkata vakituiseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämä vaati kuitenkin laivahenkilökunnan turvallisuuskoulutuksen käymistä. Kommentoija kertoo, että koulutus maksoi satoja euroja, jonka päälle tulivat vielä majoitus- ja matkakulut toisilla paikkakunnilla järjestettävälle kurssille.

Kurssilla kuulin, että kannattaisi tehdä hakemus työkkäriin, sillä muille oppilaille olivat työvoimatoimistot maksaneet kurssit. Kurssin päätyttyä otin yhteyttä työkkäriin, jossa olin työnhakijana. Minulle vastattiin, että he eivät maksa, koska ei ole pakko.

Kommentoija kertoo valittaneensa asiasta työvoimatoimiston johtajalle, joka kieltäytyi maksusta samalla perusteella. Tämän jälkeen kommentoija kirjoitti valituskirjeen työministeriöön. Vastauksessa todettiin pahoitellen, että Suomessa on täysin mahdollista, että toimistot tekevät, kuten haluavat.

Myös 20 vuoden työkokemuksella työttömäksi jäänyt hitsaaja kertoo hieman samankaltaisesta tapauksesta. TE-keskuksen haastattelussa hitsaaja kertoi, että alalla vaadittavat tulityökortti ja työsuojelukortti olivat vanhentuneet. TE-toimisto patisti hänet hitsauskurssille, jonne hän myös pääsi.

Kolmen viikon kurssilta sai hitsausluokat, mutta työpaikkoihin vaaditut kortit jäivät saamatta. TE-toimisto ei maksanut kortteja, eikä työttömällä itsellään ollut varaa niihin. Puolen vuoden aikana hitsausluokat vanhenivat. Hitsaaja kertoo, että uudelle kurssille ei enää pääse.

Kurssi poiki työpaikan

Työttömäksi jäänyt tietotekniikan insinööri valittelee TE-toimiston kankeita kurssi- ja tukikäytäntöjä. Siitä huolimatta hän kertoo olevansa tyytyväinen saamaansa koulutukseen, joka poiki työpaikan uudelta alalta.

Olin kiinnostunut vaihtamaan alaa. Eräässä rekrytori-tyyppisessä tapahtumassa oli tarjolla kiinnostustani vastaava opiskelupaikka kurssille, jos jokin isäntäyrityksistä valitsisi tekemään harjoittelun heillä. Yritys valitsi minut, ja pääsin kurssille. Sen loputtua sain määräaikaisen pestin, jonka jälkeen minut vakinaistettiin.

Karenssia pukkaa

Kommentoija kertoo hakeneensa ja osallistuneensa yrittäjäkurssille, joka lisättiin myös hänen työllistymissuunnitelmaansa. Myöhemmin TE-toimistosta soitettiin ja tarjottiin työpaikkaa, jonka sopivuudesta hän ei ollut varma.

Soitto työpaikkaan vahvisti sen, ettei tarjottu työ vastannut osaamista. Hakija ilmoitti asian TE-toimistolle ja jätti hakematta. Seurauksena oli 60 päivää karenssia, sillä TE-toimiston mukaan kommentoijan oma toiminta johti siihen, ettei hän saanut töitä.

Kommentoija meni kurssille ja etsi töitä. Uusi työ löytyi, mutta se alkoi ennen kurssin päättymistä.

Onnistuin työllistymään, mikä lienee ollut myös käymäni kurssin tarkoitus. Ilmoitin TE-toimistolle uudesta työstä, katkaisin työnhaun ja lopetin kurssilla käynnin, sillä etänä kurssia ei voinut loppuun suorittaa. Sain uuden 60 päivän karenssin, koska olin ilman pätevää syytä keskeyttänyt työllistämiseen tähtäävän kurssin. Sillä, että olin allekirjoittanut uuden työsopimuksen, ei ollut väliä.

Kurssi itsessään oli kommentoijan mielestä erinomainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Nordeassa ”ennennäkemätön” asiakaspako Ruotsissa – Nordea: Täysin normaali tilanne

    5. 5

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Närkästyneet ruotsalaiset siirtävät lainojaan pois Nordeasta – Wahlroos: Asiakkaita tulee ja menee

    9. 9

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    10. 10

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää