Pirteä moaree-kuvio on parhaimmillaan asusteissa

Julkaistu:

Näkökulma
Aaltoileva moaree-kangas voidaan valmistaa mistä tahansa materiaalista.
Moaree (engl. ja ransk. moiré) on koristeellinen, aaltoja muistuttava vaatekuvio, joka syntyy kahden raita- tai ruutukuvion ylle, kun ne ovat päällekkäin sopivassa kulmassa.

Kankaan kudonnassa se saavutetaan kolmella keinolla: muokkaamalla loimi- ja kudelankojen jännitettä, painamalla se kankaan pintaan tai sitten kalanteroimalla valmis kangas. Vaatekankaan pinnassa on pieniä uria, jotta moaree muodostuu tehokkaammin.

Tämä kuvio on ollut osa länsimaisia miesten ja naisten vaatteita keskiajalta asti. Sana on perua ranskasta, jossa se alun perin tarkoitti mohair-villaa, mutta 1800-luvun alusta muuttui kuvaamaan veden kaltaista kangasta. Moaree tarkoittaakin vain kuviota, ei mitään tiettyä kangasta, ja moaree-kangas voidaan valmistaa mistä tahansa materiaalista.

Hienoimmissa vaatteissa silkki tai villan ja silkin sekoite on ollut vakio, vesisilkki taas yleinen lempinimi. Ironista kyllä, silkistä tehty moaree ei kestä kosteutta ja menettää hohtonsa tai laikkuuntuu herkästi. Moaree on voimakkaasti kiiltävää ja kuvion pinta elää kauniisti valonlähteen mukaan.

Laajat pinnat häiritsisivät silmää

Nykyisin kuvio on yleisin kaulaliinoissa, olkaimissa, solmioissa, taskuliinoissa ja juhlavaatteiden somisteena. Myös vuorikankaat, harteilta vyötärölle kannetut osakunta- tai kunniamerkkinauhat ja verhoamiskankaat ovat satunnaisia kohteita.

Asusteissa kuvio on parhaimmillaan, sillä moaree-housut tai -takit olisivat sulaa hohtoa, joka pidemmän päälle häiritsee silmää. Tekstuurina kuvio on säilyttänyt viehätyksensä vuosisatojen ajan, sillä harva toinen vaatekuvio on yhtä eläväinen ja pirteä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää