Pitääkö Xbox One -koneesi outoa meteliä? Sen saa nyt vaihtaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft sanoo vaihtavansa asiakkaiden Xbox One -konsoleja pelkän kovan äänen vuoksi, vaikka laitteissa ei olisi toiminnan vaarantavaa vikaa.


Eri Xbox One -omistajat ovat valittaneet konsolin kovasta äänestä. Ainakin joissakin tapauksissa kyseessä on sirisevä ääni, joka esiintyy, kun konsoli on käynnissä perustilassa, eikä sillä pelata.

Muun muassa Eurogamer viittaa pitkään keskusteluun aiheesta Xboxin tukipalstalla. Asia vaikuttaa liittyvän hetkiin, jolloin konsoli tarvitsee vähemmän virtaa ja ilmenee helpommin niissä kappaleissa, joihin ei ole kiinnitetty Kinect-anturia.

Microsoftin mukaan ongelma koskee pientä määrää käyttäjiä, eikä vaikuta laitteen turvallisuuteen tai toimintaan. Mutta uuden konsolin voi silti saada tilalle.

– Vaihdamme näitä konsoleja uusiin asiakkaiden pyynnöstä, Microsoftin edustaja sanoi Eurogamerille.

Liian kovan metelin voisi kuvitella olevan tulkinnanvarainen asia, mutta Suomen Microsoftin mukaan Xbox Onen kohdalla niin ei ole: Jos konsoli pitää selvää ääntä, siinä on vikaa, joka oikeuttaa vaihtoon.

Suomen Microsoftin mukaan Xbox One on erittäin hiljainen silloin, kun se toimii oikein, joten poikkeavien äänten pitäisi olla helposti havaittavissa myös heidän päässään.

Xbox One tuli Suomessa myyntiin vasta viime perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää