Miksi työkaverisi ei opi mitään? Hän syyttää aina muita

Nyt selvisi, miksi töppäilevä työkaverisi ei opi mokistaan mitään. Hän vierittää aina vastuun olosuhteille tai muille ihmisille.
Sähläävälle työkaverille kannattaa vihjaista, että vasta kun tunnustaa virheet omikseen, niistä voi oppia. Tämän osoitti tuore Harvard Business Schoolin tutkimus.

Kun ihminen tekee virheitä, hän hakee mielessään oitis syytä tapahtuneelle. Jos vastuukysymys jää hiukkaakaan epäselväksi ja tarjolla on tilaisuus syyttää olosuhteita, tartumme siihen hanakasti. Se ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyvästä. Silloin menettää tilaisuuden oppia mokistaan.

Monen työ on kiinni muista ihmisistä ja tekniikan toimivuudesta, joten vastuu virheistäkin hämärtyy helposti. On aina mahdollista laittaa ne muiden syyksi ja siten menettää tilaisuus ottaa niistä vaarin.

Työnantaja ei ole kuitenkaan ihan aseeton ihmisten luontaista vastuunpakoilua vastaan. Yksi tutkimuksen tekijöistä muistuttaa Harvard Business Review’ssa, että asiaa auttaa, kun työtehtävien vastuut määritellään selviksi. Eduksi on myös työilmapiiri, jossa on psykologisesti turvallista tunnustaa tekemänsä virheet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    7. 7

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää