Jonkin uuden alku? Sijoitusyhtiö otti tekoälyn pomoportaaseen

Mediatempaus vai lähtölaukaus jollekin isommalle? Koneäly otettiin osaksi sijoitusfirman johtoryhmää.


Hong Kongissa toimiva pääomasijoitusyritys Deep Knowledge Ventures liitti hiljattain koneälyohjelman johtoryhmäänsä, kertoo io9.com.

Johtoryhmään otettu ohjelma on nimeltään VITAL, ja se on suunniteltu käymään läpi suunnattomia tietomääriä ja louhimaan esiin trendejä, jotka eivät ole välittömästi selviä ihmisille.

VITAL (Validating Investment Tool for Advancing Life Sciences) on nimensä mukaan erikoistunut biotieteiden alalle. Sen kehitti brittiläinen Center for Biogerontology and Regenerative Medicine, ja sen nykyinen omistaja ja lisensoija on tutkimusyritys Aging Analytics.

Deep Knowledge Ventures käyttää VITALia analysoimaan rahoitustrendejä biotiedeyrityksissä ja ennustamaan hyviä sijoituksia. VITALia on käytetty jo kahden startup-yrityksen kanssa sijoituspäätöksiä vahvistamaan.

Deep Knowledge Venturesin perustajiin kuuluva Dmitri Kaminski kuitenkin romuttaa osan tieteistarinalta kuulostavasta mielikuvasta kertomalla, että VITAL ei istu johtoryhmän palavereissa pöydän äärellä ihmisten seurassa. Toistaiseksi ohjelma vaikuttaa kokouksiin lähinnä tuottamalla dataa ihmispäätösten tueksi.

Pitkän ajan tavoitteena on saada VITAL siihen pisteeseen, jossa se voisi itsekseen tehdä päätöksiä sijoituksista. Kunhan tähän päästään, VITALille annetaan tasa-arvoinen äänioikeus Deep Knowledge Venturesin sijoituspäätöksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää