"Nokian Elop voisi olla apinajohtaja"

Julkaistu:

Kirjat
Koko maailman apinajohtaja puolestaan voisi olla Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Apinajohtajan arvonimeä kannattaa tavoitella, ainakin kahden ruotsalaisen kirjailijan mielestä. Mutta mikä oikein tekee apinajohtajista hyviä pomoja?


Hyvä johtaja toimii kuin alfauros simpanssilaumassa, väittävät ruotsalaiset Tommy Lundberg ja Ola Berggren. Kaksikko kirjoitti aiheesta kirjan, jossa paneudutaan paitsi liikkeenjohdon myös simpanssien maailmaan.

Apinajohtajan käsikirja -teoksen pääviesti on, että geneettisesti läheisimmiltä sukulaisiltamme kannattaa ottaa oppia johtamiseen. Maailma ympärillä muuttuu huimaa vauhtia, mutta ihminen on jäänyt jo kelkasta.

Ihmiset kaipaavat edelleen aitoja johtajia, niin työelämässä kuin yhteiskunnan rattaissakin.

Miksi Elop on
apinajohtaja?


Berggren ja Lundberg myöntävät, etteivät he ole kovinkaan perehtyneitä suomalaiseen yritysmaailmaan, saatikka sen johtajistoon. Apinajohtajien tunnistaminen on vaikeaa, jos ei tunne yritystä.

– Nokian Elop voisi olla apinajohtaja, hänhän on iso johtaja. Elop taitaa olla Suomen alfauros, Lundberg sanoo.

Ja Berggren täydentää: Elopilla on hyvä toimintatapa, sillä hän luo myönteistä kuvaa kehumalla Nokiaa ja sen uusimpia tuotteita julkisesti.

Kaksikon mukaan kehuminen on tärkeää, sillä se luo uskoa onnistumisen mahdollisuuteen.

Ruotsista miehet mainitsevat esimerkkeinä vaatejätti H&M:n perustaneen Perssonin perheen, lentoyhtiö SAS:n jo eläkkeelle jääneen johtajan Jan Carlzonin ja tietenkin huonekaluyhtiö Ikean perustajan Ingvar Kampradin.

Jokaisella jokin erityinen piirre tekee heistä hyviä johtajia, ja jopa apinajohtajia.

Carlzon oli nöyrä ja innostunut, Kamprad on läsnä vaikkei fyysisesti olisikaan paikalla, Perssonit palkkasivat ihmisiä luottamalla tunteeseensa.

Johtajan pitää
kohdata ihminen


Lundbergin ja Berggrenin mukaan hyvän johtajan voi tunnistaa asenteesta.

On johtajia, jotka aamulla töihin mennessään ajattelevat pääsevänsä johtamaan 3 000 ihmistä. Sitten taas on johtajia, jotka aamulla töihin mennessään ajattelevat pääsevänsä tekemään töitä 3 000 ihmisen kanssa.

Parhaimmillaan ihmisjohtajat käyttäytyvät kuin johtajaurokset simpanssilaumoissa: yhdistävät ryhmän.

Berggren ja Lundberg tarkkailivat kirjaansa varten erityisesti yhtä simpanssia, Furuvikin eläintarhan simpanssilauman johtaja Santinoa.

Santino muun muassa vahvisti muiden lauman jäsenten kuulumisen laumaan päivittäin tervehtimällä ja koskettamalla. Samalla Santino sai muilta hyväksynnän lauman päällikkönä toimimiseen. 

Kirjailijoiden mukaan ihmisjohtajat voisivat ottaa Santinosta mallia, sillä ihmisillekin on tärkeää tietää kuuluvansa ryhmään. Ihminen pitää nähdä ja kohdata, eikä se ole edes vaikeaa.

– Työntekijöille puhuminen ja heihin tutustuminen on tärkeää, sillä hehän sen työn tekevät, Lundeberg sanoo.

Lundberg kertoo myös esimerkin siitä, miksi Barack Obama on hänen mielestään hyvä johtaja: presidentti kätteli vartiossa seisonutta poliisia vieraillessaan Britannian pääministerin virka-asunnolla.

Sukimisen sijaan
kahvitaukoja


Kirjassaan Lundberg ja Berggren esittelevät monia tapoja, joissa ihmiset voisivat ottaa oppia simpansseilta.

Kirjailijoiden mukaan simpanssit ovat ihmisiä parempia antamaan palautetta. Simpanssit eivät esimerkiksi takerru virheisiin ja myös kunnioittavat toisiaan.

Kaksikko painottaa toistuvasti ryhmähengen tärkeyttä. Työyhteisössä toisia ei tarvitse ryhtyä sukimaan, kuten simpanssit, mutta yhteenkuuluvuutta voi luoda yhteisillä kahvitauoilla. Niihin johtajienkin olisi suotavaa osallistua.

– Yhteiset lyhyet tauot ovat hyvin tärkeitä. Samalla johtajat oppivat tuntemaan alaisiaan, Berggren sanoo.

Ja Lundberg täydentää: eristyneisyys johtaa ryhmän potentiaalin häviämiseen.

"Kirja suurille
apinoille" 


Miesten teesit kuulostavat kuitenkin siltä, että johtamisoppaat ovat niitä pullollaan. Mikä siis tekee juuri Apinajohtajan käsikirjasta tarpeellisen?

– Kirja on kaikille suurille apinoille, jotka elävät toisten suurien apinoiden kanssa, Lundberg sanoo ja nauraa.

Kirjoittajat vakuuttavat, että teos ei tarjoa nopeita ja helppoja vinkkejä itsensä kehittämiseen. Tarkoituksena oli kirjoittaa kirja, joka saa ihmisen ajattelemaan.

Lundberg ja Berggren painottavat, että yksi kirjan pääviesteistä on, että ajatteluprosessi on usein tärkeämpi kuin itse tulos. Työntekijää motivoi muukin kuin seuraava palkka ja johtajan pitäisi ajatella muutakin kuin seuraavan osavuosikatsauksen tulosta.

Kirjoittajia itseään kannusti työhön mahdollisuus auttaa muita oman kokemuksensa avulla. Eivätkä ruotsalaiset unohtaneet simpanssejakaan: Ruotsissa kirjamyynnistä saamansa kruunut miehet lahjoittavat simpanssien suojelutyöhön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      EU-komission antamat jättisakot rokottivat Googlen emoyhtiön tulosta

    8. 8

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    9. 9

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    10. 10

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää