EA petti pelaajat – SimCityn julkaisu täysi farssi

Julkaistu:

Kuuluisan kaupunginrakentelupelin suolana ovat kautta aikain olleet erilaiset katastrofit, kuten maanjäristykset tai tornadot. Mutta uusimman SimCityn julkaisu oli katastrofi, jota pelaajat eivät halunneet.


Pääseekö sinne vai ei? Ja jos pääsee, mitkä toiminnot ovat käytössä? Tällaisten kysymysten kanssa ovat uuden SimCityn pelaajat joutuneet painiskelemaan tällä viikolla.

Electronic Artsin keskiviikkona Yhdysvalloissa ja tänään Euroopassa julkaisema kaupunkisimulaatio nosti pelaajat barrikadeille huonosti toimivien palvelinten vuoksi, lukuisat uutispalvelut kertovat.

Lisäksi EA:n päätös helpottaa ruuhkaa karsimalla tilapäisesti pelin toimintoja on aiheuttanut lisää mielipahaa. Peliä ei ole sen vuoksi voinut pelata nopeimmalla mahdollisella asetuksella, mikä tekee kaupungin elämästä liian verkkaista monille.

Toisaalla verkkokauppajätti Amazon keskeytti kokonaan pelin myynnin sen alkukankeuksien vuoksi.

Pelin tehnyt EA-studio Maxis lupasi torstaina, että palvelinongelmia ratkotaan halki viikonlopun. Luvassa on lisää palvelimia ja myös entistä vakaampia palvelimia, yhtiö vakuutti Kotakun mukaan. Samalla Maxis huomautti, että tuhannet pelaavat SimCityä ilman ongelmia.

SimCity kuitenkin herätti arvostelua jo ennen teknisiä ongelmia, koska peli vaatii aina päällä olevan nettiyhteyden, vaikka peliä pelaisi yksikseen.

Kaikkine ongelmineen nettipakko mukaan lukien SimCityn julkaisu tuo mieleen Blizzardin viime keväänä julkaiseman Diablo III:n. Sekin kärsi vakavista palvelinongelmista ja vaati pelaajilta jatkuvaa nettiyhteyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Älä korjaa Saksasta ostettua autoa omin päin – laissa erikoispiirre

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää