Lottomiljonäärin törsäily luo 1,26 uutta miljonääriä

Julkaistu: , Päivitetty:

Konsultti- ja tutkimusyhtiön mukaan lotto on synnyttänyt Britanniaan 3000 miljonääriä vuoden 1994 jälkeen, kertoo sanomalehti Guardian.


Lotto on synnyttänyt Britanniaan 3000 uutta puntamiljonääriä vuoden 1994 jälkeen.

Näin väittää tutkimus- ja konsultointiyhtiö Oxford Economics tuoreessa selvityksessään. Selvityksestä raportoi sanomalehti Guardian.

Yhteensä nämä miljonäärit ovat voittaneet uhkapelistä noin 10,5 miljardia euroa. Keskimäärin lottovoittaja on saanut itselleen noin 3,4 miljoonaa euroa. 

Britannian kansantalouden kannalta hyödyllistä on ollut se, että käytännössä lähes kaikki lottomiljonäärit ovat jääneet asumaan saarivaltioon voitostaan huolimatta.

Kuluttamalla rahaansa autoihin, asuntoihin ja kaikkeen mahdolliseen lottomiljonäärit ovat panneet roponsa kiertämään.

Oxford Economicsin laskelmien mukaan 3000 lottomiljonääriä onkin syytänyt rahaa ystävilleen ja perheelleen siinä määrin, että Britanniaan on syntynyt heidän ansiostaan yhteensä kaikkiaan 3780 uutta miljonääriä. Karkeasti yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa jokaisen lottomiljonäärin luovan 1,26 uutta miljonääriä.

Britannian verottaja puolestaan on saanut lottomiljonääreiltä kaikkiaan 615 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää