Paranna keskittymistäsi töissä tällä keinolla!

Julkaistu: , Päivitetty:

Kovat työpaineet saattavat vaikeuttaa keskittymistä. Maisemakonttorit voivat olla pahimmillaan ikäviä paikkoja vaativaan työhön, sillä keskeytyksiä tulee usein. Mistä saisi apua keskittymisvaikeuksiin?


Avokonttorissa on tärkeää, että kunnioittaa muita. Se on tärkeää oman ja muiden jaksamisen kannalta. Vaikka toimisi kuinka sopivasti, kiivastahtinen työ voi silti lopulta johtaa keskittymisvaikeuksiin. Mistä saisi apua?

Tuttu keino
voi auttaa


Monien aktiivisten kuntoilijoiden kokemus osoittaa, että keskittymistä vaativa liikunta, kuten erityisesti mailapelit auttavat ajatusten nollaamiseen.

Toisaalta liikunnassa, jossa ei tarvitse ajatella itse liikuntasuoritusta, voi saada ideoita ja löytää ratkaisuja arkisiin tilanteisiin.

Moni on keksinyt ratkaisun elämänsä vaikeimpiin ongelmiin kuntolenkin aikana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tukea kokemuksille
tutkimuksesta


Nyt näille liikunnan hyötyjen pohdinnoille on saatu lisää tieteellistä vahvistusta, sillä ruotsalaisen tutkimuksen mukaan motoriikkaa kehittävä liikunta parantaa tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Lisäksi lisätty liikuntaharrastus parantaa jopa lasten luku- ja kirjoitustaitoa sekä varsinkin keskittymistä. Tuloksien uskotaan pätevän myös keskittymisvaikeuksista kärsiviin aikuisiin.

Ingegerd Ericsson tutki kolmen vuoden ajan lisätyn liikunnan ja motoristen taitojen harjoittelun yhteyttä koulumenestykseen ja tarkkaavaisuuteen.

Tulokset osoittavat, että motoriset taidot lisääntyvät huomattavasti ylimääräisen motoristen harjoitteiden ansiosta.

Tutkimusjakson aikana lukujärjestyksiin kuului fyysistä aktiivisuutta ja motorisia taitoja kehittävä tunti, joka järjestettiin jokaisena koulupäivänä.

Motoriikkaa parantava liikunnan uskotaan lisäävän keskittymiskykyä. Tutkimus kertoo, että ylimääräisille liikuntatunneille osallistuneilla lapsilla oli parempi menestys kansallisessa matematiikan ja ruotsinkielen testeissä kuin vertailuryhmällä.

Tutkimuksessa tarkoitettuja motorisesti vaativia lajeja ovat monet mailapelit, jalkapallo, miekkailu, telinevoimistelu ja ratsastus.


Lähteet: Idrottsforum.org, Malmö Högskola ja Suomen Liikunta ja urheilu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankki alkaa purkaa tasettaan lokakuussa

    10. 10

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää