Näin paljon potkuilla voi tienata

Julkaistu:

Pörssiyritysten huippujohtajat ovat oikeutettuja jopa miljoonien eurojen erorahoihin, jos saavat potkut.


Taloussanomien keräämien tietojen mukaan irtisanomiskorvaus on osa lähes jokaista johtajasopimusta Helsingin pörssin isoimmissa yrityksissä.

Suurimmillaan kultaiset kädenpuristukset ovat yli kaksi miljoonaa euroa. Keskimäärin Helsingin pörssin suurimmat yritykset antavat irtisanotulle johtajalle lähes miljoonaa euroa kipurahaa irtisanomisajan palkan lisäksi.

Tiedot toimitusjohtajien irtisanomiskorvauksista on kerätty pörssin markkina-arvoltaan suurimmista yrityksistä.

Noin kahden miljoonaan erokorvauksen saisi metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Nokian Stephen Elopin, Fortumin Tapio Kuulan ja Rautaruukin Sakari Tammisen irtisanomiskorvaukset olisivat noin puolitoista miljoonaa euroa. Yli miljoonaan euron irtisanomisrahan tienaisi kaikkiaan kymmenkunta huippujohtajaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toimitusjohtajille maksetaan tyypillisesti irtisanomiskorvausta 12–24 kuukauden palkan verran. Selvitettyjen yhtiöiden ainoa poikkeus on Kemiran johdossa huhtikuussa aloittanut saksalainen Wolfgang Büchele, jolla ei ole erillistä irtisanomiskorvausta.

Nordean tanskalaisen toimitusjohtajan Christian Clausenin erokorvaus alenee, jos hän saa tuloja muista töistä vuoden ajalla. Ehto estää Clausenia saamasta tuplapalkkaa.

Mediayhtiö Sanoman Harri-Pekka Kaukosen ja Nokian Elopin johtajasopimukseen sisältyy määräaikainen kilpailukielto. Elopin sopimuksessa mainitaan erikseen, että kanadalaisjohtaja on oikeutettu irtisanomiskorvaukseen ja tavoitebonuksiin myös määräysvallan vaihtuessa Nokiassa.

Erokorvausten lisäksi toimitusjohtajat saavat erotettaessa palkkaa irtisanomisajalta, joka on lähes poikkeuksetta kuusi tai 12 kuukautta.

Alle puolen puolen vuoden irtisanomisaika on ainoastaan teleoperaattori Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilalla, joka pääsisi aloittamaan uudessa työpaikassaan kolmen kuukauden päästä irtisanoutumisestaan.

Suurimpien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien erorahat
Kaikissa ehtona, että yritys irtisanoo johtajasopimuksen. Irtisanomiskorvaukset eivät sisällä irtisanomisajan palkkaa ja mahdollisia bonuksia.

YhtiöToimitusjohtajaIrtisanomiskorvaus kuukausinaIrtisanomiskorvaus 2011 palkan mukaan
UPMJussi Pesonen242 068 000
NokiaStephen Elop18, 12 kk kilpailukielto1 530 000
FortumTapio Kuula181 428 000
RautaruukkiSakari Tamminen241 306 000
SampoKari Stadigh181 174 000
NordeaChristian Clausen12, uusi työ alentaa1 163 000
KoneMatti Alahuhta18, sisältää irtisanomisajan palkan1 083 000
Stora EnsoJouko Karvinen121 081 000
Neste OilMatti Lievonen181 005 000
Amer SportsHeikki Takala121 004 000
WärtsiläBjörn Rosengren***18900 000
ElisaVeli-Matti Mattila24, vähennettynä irtisanomisajan palkalla746 000
KeskoMatti Halmesmäki12663 000
KonecranesPekka Lundmark18660 000
MetsoMatti Kähkönen*18629 000
OrionTimo Lappalainen18625 000
SanomaHarri-Pekka Kaukonen12, määräaikainen kilpailukielto606 000
CargotecMikael Mäkinen12571 000
Nokian RenkaatKim Gran12566 000
Pohjola PankkiMikael Silvennoinen12554 000
YITJuhani Pitkäkoski12534 000
OutotecPertti Korhonen12528 000
OutokumpuMika Seitovirta*12451 000
KemiraWolfgang Büchele**ei erillistä irtisanomiskorvausta0
*Vuoden 2011 palkka maalis-joulukuulta
**Aloitti 1.4.2012, peruspalkka
***Aloitti 1.9.2011, peruspalkka
Lähde: Yhtiöiden verkkosivut, vuosikertomukset ja hallinnointiraportit


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää