Annetaanko nuorille velkaa 10–20 sijoitusasuntoon?

Julkaistu:

Pankeissa ei ole havaittu trendiä, että nuoret olisivat ostaneet velaksi jopa toistakymmentä sijoitusasuntoa. Nordean Ville-Veikko Laukkanen tyrmää Suomen Vuokranantajien näkemyksen. Sampo Pankin mukaan kolmikymppisetkin sijoittavat asuntoihin, mutta yleensä vain yhteen tai muutamaan vuokrattavaan kotiin.

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo tänään Kaleva-lehdessä yksityisten vuokra-asuntojen markkinoiden muuttuvan rajusti.

– Markkinoille ovat tulleet kolmekymppiset, joiden tavoite on selvä. He tähtäävät kymmenien vuokra-asuntojen omistajiksi, Koro-Kanerva sanoo Kalevalle.

Lehden mukaan kolmikymppiset nuoret ottavat massiivisia lainoja ja sijoittavat rahat jopa 10–20 asuntoon.

Pankeille ilmiö ei ole tuttu.

– Tyrmään pankin suunnasta, että kyseessä olisi trendi tai valtakunnallinen ilmiö, sanoo Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Ville-Veikko Laukkanen.

Myös luotonhallinnosta vastaava pankinjohtaja Markku Venäläinen Helsingin OP:stä arvioi, että tällaiset tapaukset ovat aika harvinaisia.

– Meillä ei ainakaan ole tällaisia sijoittajia nuoria asiakkaina. Ikänsä sijoittaneilla voi olla tällaisia määriä sijoitusasuntoja, Sampo Pankin henkilöasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja Kenneth Kaarnimo sanoo.

Vuokratuotto ei
riitä lainakuluihin

Asunto on yksi sijoitusmuoto muiden joukossa. Kuka tahansa kadunmies ei noin vain saa lainaa mitään sijoittamista varten. Jos tulot näyttävät menevän liian tiukalle, pankki ei myönnä velkaa.

Laukkasen mukaan sijoitusasuntoa varten velkaa hakevan asiakkaan kanssa käydään läpi normaali luotonmyöntöprosessi, jossa selvitetään maksukyky, vakuudet ja riskit. Nordeassa asuntosijoittamiseen myönnettävissä lainoissa vaaditaan 25 prosentin omarahoitus.

Kalevan mukaan nuoret sijoittajat lyhentävät lainansa vuokrilla, joilla hoidetaan myös yhtiövastike. Kaarnimo sanoo, että vaikka sijoittaja pystyisi maksamaan asunnosta 30 prosenttia omalla rahoituksella, vuokratuotto verojen ja vastikkeen jälkeen ei riitä lainan hoitoon.

– Asunto ei välttämättä ole jatkuvasti vuokrattuna ja asunto-osakeyhtiöön voi tulla korjauksia, jotka vaativat pääomaa, hän muistuttaa.

Jotta asiakas saisi paljon velkaa sijoitusasuntoja varten, Kaarnimon mukaan hänellä pitää olla esimerkiksi velattomia sijoitusasuntoja, joista tulee vuokratuottoa tai iso palkka. Venäläinen arvioi, että lukuisiin asuntoihin sijoittavilla nuorilla on omaa pääomaa perittynä tai muuten ansaittuna.

Asuntosijoittaminen
kiinnostaa nuoria

Nordean Laukkasen mielestä nuoret ovat valveutuneita ja selvittävät erilaisia vaihtoehtoja. Sampo Pankissa on havaittu, että nuoret ovat kiinnostuneet asuntosijoittamisesta. Kaarnimo sanoo, että asuntoihin sijoittavat nuoret hankkivat kuitenkin yleensä yhden tai korkeintaan kolme asuntoa.

Venäläinen toteaa, että tavallisimmin asuntoihin kuitenkin sijoitetaan, kun tuloja ja ikääkin on jo kertynyt. Pankinjohtajat kertovat, että yleensä ihmiset hankkivat sijoitusasuntoja hiljalleen vuosien kuluessa, ei kertarysäyksellä.

Vuokrattava pikkuasunto voidaan ostaa esimerkiksi silloin, kun oma koti on jo lähes kokonaan maksettu. Laukkasen mukaan on tavallista, että vanhemmat ennakoivat lapsensa tulevaa opiskelupaikkakuntaa ja hankkivat ennakkoon asunnon jostain todennäköisestä opiskelukaupungista.

Toisinaan asunnon omistaja laittaa vanhan jo kokonaan tai miltei kokonaan velattoman asuntonsa vuokralle, kun hän ostaa uuden tai muuttaa vaikkapa toiselle paikkakunnalle vuokralle.

Venäläisen mukaan monen asunnon osto lyhyen ajan kuluessa on harvinaista.

– Joillakin halvoilla seuduilla on ollut tapauksia, joissa on myönnetty osarahoitus, kun asiakas on ostanut esimerkiksi lakkautetun yrityksen vanhan työsuhderakennuksen, jossa on useita asuntoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    7. 7

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää