Nyt tuli stoppi lelupyssyjen postittamiselle

Julkaistu:

Itella aikoo tiukentaa postipakettien valvontaa vuodenvaihteessa. Vastedes kaikki vaarallisen aseen näköiset esineet, jopa lelupyssyt tai liian aidot peliohjaimet poimitaan pois postin kyydistä.


Postipalveluyhtiö Itella aikoo lopettaa kaiken ampuma-aseiden kaltaisten esineiden kuljettamisen vuodenvaihteessa tehotarkastuksilla.

– Kyse on lähetysten valvonnan muutoksesta. Jos meille jätetyssä paketissa on asetta tai sen osaa muistuttava esine, palautamme sen lähettäjälle lähettäjän kustannuksella, kertoo Itellan pakettipalveluiden johtaja Aku Happo.

Esimerkiksi ulkomaisista nettiliikkeistä tilatut kuulapyssyt tai liian aidon aseen näköiset tietokonepeliohjaimet voivat jo ensi viikosta alkaen pysähtyä postiin, ja jäädä sille tielleen.

– Näin voi käydä, mutta en halua nyt spekuloida asiasta. Mikäli tästä muutoksesta tulee liikeyrityksille ongelmia, emme keskustele asiasta näin julkisuudessa vaan suoraan heidän kanssaan, Happo muistuttaa.

Itella kertoo informoineensa muutoksesta oikeita asealan yrityksiä, mutta airsoft-, peli- ja lelumaahantuojille asia on tullut yllätyksenä.

Itellan mukaan postiyhtiöllä on oikeus päättää itse, millaisia esineitä se hyväksyy kuljetettavakseen.

Itella määrittelee
kielletyt esineet


Itella on jo vuosia sitten kieltänyt yksityisasiakkailta oikeiden aseiden lähettämisen postissa, ja aseliikkeidenkin lähetyspalvelut loppuvat nyt.

Kiellettyjen lähetystavaroiden lista perustuu kokonaan yhtiön omaan harkintaan, eikä viranomaisten määräyksiin.

Esimerkiksi Suomen poliisi ei luokittele kokopuisia pyssyntukkeja erityisen vaarallisiksi esineiksi. Ilmakiväärit tai airsoft-jäljitelmäaseetkin katsotaan lainsäädännössä leluiksi.

– Kyse ei ole siitä, ovatko nämä esineet luvanvaraisia vai eivät. Meidän näkökulmastamme asetta muistuttavien esineiden kuljettaminen on turvallisuusriski. Kyllä jokainen ymmärtää, miten näitä voidaan käyttää väärin, Happo sanoo.

Itella ei kerro, miten sen lähetysvalvojat päättelevät että paketoitu esine on ase eikä lelu. Todennäköisesti yhtiö käyttää muun muassa uusia läpivalaisulaitteita.

– Nämä ovat turvallisuusasioita, emmekä halua kertoa menetelmistä, Aku Happo sanoo.

Suomessa Matkahuolto kuljettaa edelleen rahtitavarana myös urheiluliikkeiden tai yksityisten lähettämiä oikeita aseita.


Näitä esineitä Itella ei suostu enää kuljettamaan
Postipakettien tehovalvonta alkaa 1.1.2012

Kielletyt esineet:
Oikeat aseet, ilma-aseet
Patruunat, räjähdysaineet
Ampuma-aseita muistuttavat jäljitelmäesineet
Aseen osat, puiset tai muoviset asetukit, lippaat jne.
Lähde: Itella


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    8. 8

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää