HS: Aasian nettikaupoista tulee hengenvaarallista tavaraa

Julkaistu:

Suomalaiset tilailevat aasialaisista verkkokaupoista yhä enemmän elektroniikkaa. Helsingin Sanomat testasi joukon kiinalaistuotteita. Useimmissa ei ollut vikaa, mutta iPhonen laturi osoittautui hengenvaaralliseksi.


Kuulokkeita, työkaluja, puhelimia ja muita sähkölaitteita. Itellan ja Tullin mukaan tilaukset aasialaisista nettikaupoista ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Paketteja tulee Suomeen jo viisi miljoonaa vuodessa.

Viranomaiset ovat huolestuneet tuotteiden turvallisuudesta. Perinteisessä vähittäiskaupassa on tiukat turvallisuusmääräykset, mutta nettikaupoissa niitä ei huomioida.

Helsingin Sanomat vei valikoiman tyypillisiä tuotteita Tullilaboratorion, Työterveyslaitoksen ja testauslaboratorio SGS Fimkon testattaviksi.

Muissa tutkituissa tuotteissa ei ollut turvallisuuspuutteita, mutta iPhonen laturi osoittautui vaaralliseksi.

- Tämä on itse asiassa arveluttavin laite, jonka olen vuosiin nähnyt, turvallisuutta testannut Raimo Torkkeli sanoo Helsingin Sanomissa.

Laturin sisällä oleva piirilevy alkaa lähes väistämättä päästää pistorasiasta tulevan jännitteen lävitseen. Jännitteen aiheuttama sähkövirta pääsisi laturin johtoa pitkin puhelimeen ja sen käyttäjään. Jos tämä koskisi puhelimessa puhuessaan patteriin, vesihanaan tai muuhun maadoitettuun kohteeseen, hengenvaarallinen jännite siirtyisi häneen.

Lisäksi tuotteista puuttuivat tarpeelliset merkinnät, eikä niitä siksi saisi edes myydä Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    7. 7

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    8. 8

      Trump esitteli muuri-ideaa: ”Se luo energiaa ja maksaa itsensä takaisin”

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    6. 6

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Hei hei, Cumulus-hotellit – tuttu nimi katoaa katukuvasta

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    9. 9

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    10. 10

      Minne Taco Bell -ravintoloita tulee Suomessa? Näin Restel vastaa

    11. Näytä lisää