Näin joudut pankin mustalle listalle

Julkaistu:

Suomalaisilla on oikeus tiettyihin pankkipalveluihin, joita pankki voi kieltäytyä tarjoamasta vain erittäin painavista syistä. Verkkopankkitunnukset eivät kuitenkaan näihin kuulu, vaikka niitä tarvitaan nykyisin monissa yhteyksissä. Katso, millä perusteella pankki voi evätä sinulta tunnukset ja mikä voi estää tilin perustamisen.
Pankki voi joissain tapauksissa kieltäytyä antamasta asiakkaalle verkkopankkitunnuksia – ja joskus jopa kieltäytyä ottamasta tätä ollenkaan asiakkaaksi.

Ylen Suomi express -ohjelmassa kerrottiin muutama päivä sitten  tapauksista, joissa luottotietojen menettäminen oli johtanut siihen, ettei ollut saanut verkkopankkitunnuksia.

Johtaja Helena Laine Finanssialan keskusliitosta FK:sta kertoi Taloussanomille, että Kuluttajavirasto otti viime syksynä tällaisten tapausten vuoksi yhteyttä FK:hon.

Silloin asiasta neuvoteltiin, ja FK:n pankkijohtokunta linjasi periaatteet. Niiden mukaan yksittäinen maksuhäiriömerkintä ei automaattisesti estä verkkopankkitunnusten saamista, jos tunnusten myöntämiselle ei ole muita esteitä.

Esteet liittyvät usein jonkinlaisiin väärinkäytöksiin, esimerkiksi maksuvälinepetoksiin. Myös maksuhäiriömerkinnät voivat olla syynä, jos niitä on kasautunut paljon.

– Ei voi sanoa, etteivätkö maksuhäiriömerkinnät voisi missään tilanteessa johtaa siihen, että tunnuksia ei myönnetä.

Verkkotunnukset eivät
kuulu peruspankkipalveluihin


Pankeilla on velvollisuus tarjota niin sanotut peruspankkipalvelut periaatteessa kaikille. Peruspalveluihin lasketaan pankkitili, maksuväline ja maksujenvälityspalvelut. 

– Viranomaisillakin on eri näkemyksiä siitä, ovatko verkkopankkitunnukset sellainen palvelu, joka jokaisen pitäisi saada, Laine kertoo.

Silloin kun kyse ei ole peruspankkipalveluista, pankeilla on oikeus valita asiakkaansa.

Pankeilla on oikeus vain erittäin painavista syistä kieltäytyä tarjoamasta peruspankkipalveluja. Silloin kieltäytyminen liittyy usein asiakkaan aiempaan käyttäytymiseen eli esimerkiksi maksuvälinepetoksiin.

Peruspankkipalveluja voi kieltäytyä antamasta myös silloin, jos asiakassuhteelle ei ole todellista tarvetta. 

– Tätä on tulkittu niin, että jos asiakkaalla on jo pankkitili jossakin pankissa, toisen pankin ei tarvitse antaa palveluja, Laine kertoo.

Pankit eivät saa tarjota palveluja myöskään silloin, jos asiakkaan henkilöllisyyttä ei pystytä varmistamaan. Tämä liittyy ennen kaikkea rahanpesun estämiseen.

Tunnuksilla olisi käyttöä
monissa viranomaisyhteyksissä


Verkkopankkitunnusten puuttuminen voi hankaloittaa monin tavoin elämää. Tunnuksia käytetään nykyisin laajasti myös erilaisiin viranomaispalveluihin kirjautumisessa.

– Juridisesti voi pohtia, ovatko verkkopankkitunnukset kaikille myönnettävä subjektiivinen oikeus, Laine sanoo.

Pankit eivät ole Laineen mukaan pitäneet verkkopankkitunnuksia peruspankkipalveluna, koska monissa verkkopankeissa voi olla myös ominaisuuksia, jotka ovat peruspankkipalvelua laajempia.

– Siellä voi esimerkiksi avata tilejä.

Kun peruspankkipalveluita koskevaa lakia sorvattiin, hallitus olisi halunnut sisällyttää niihin sekä verkkopankkitunnukset että pankkikortit.

Eduskunta kuitenkin päätti rajata palveluja niin, että Visa Electron -tyyppinen maksukortti kuuluu peruspalveluihin. Pankkikortti jätettiin pois, koska tilin voi sillä periaatteessa ylittää. Eduskunta ei sen sijaan ottanut kantaa verkkopankkitunnusten luonteeseen.

FK ei näe nykyisessä tilanteessa ongelmaa, koska yhteisistä pelisäännöistä verkkopankkitunnusten myöntämisessä on nyt sovittu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää