Älä tee tätä enempää töitä

Julkaistu: , Päivitetty:

Kun työpäivät venyvät, eikä palautumiselle jää aikaa, alkaa työuupumus nostaa päätään. Uuvuttavinta on, kun työpäivän pituutta ei voi ennalta tietää. Katso missä menee raja – kuinka paljon töitä on liikaa.
Viidenkymmenen tunnin työviikko uuvuttaa tekijänsä varmasti

– Jos työpäivät venyvät jatkuvasti kymmentuntisiksi, alkaa unen määrä pienentyä. Se vaikuttaa olennaisesti jaksamiseen, professori Mikko Härmä Työterveyslaitokselta toteaa.

Vähentyneen unen määrä vaikuttaa työpanokseen jo viikossa. Härmän mukaan viiden huonosti nukutun yön jälkeen suorituskyky heikkenee ja elimistön puolustusjärjestelmässä sekä sokeriaineenvaihdunnassa on havaittavissa muutoksia.

Pitkiin työpäiviin liittyy myös muita terveysriskejä.

– Pitkiä työpäiviä tekevien elintavat heikkenevät, liikunnan määrä vähenee ja stressi saattaa lisätä syömisen määrää, Härmä listaa.

Asiantuntijat
ahkeroivat


Työterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2009 neljä työntekijää kymmenestä jousti työajoissa esimiehen tai työmäärän vaatimuksesta kuukausittain. Vain joka kolmannella oli mahdollisuus vaikuttaa itse työaikoihinsa.

Härmän mukaan uuvuttavin tilanne on se, ettei työntekijä pysty ennakoimaan työpäivien pituutta tai ylitöiden ajankohtaa. Silloin työn ulkopuolisen elämän suunnittelu on hankalaa ja lisää stressiä.

– Ne työntekijät, jotka voivat itse vaikuttaa vapaapäiviensä ajankohtaan ja työpäiviensä pituuteen kokevat pitkien työpäivien negatiiviset vaikutukset usein lievemmiksi, Härmä kertoo.

Mieluisessakin työssä rajat tulevat ennen pitkää vastaan. Työstä irrottautuminen voi olla vaikeaa, ja elämänala kaventua merkittävästi. Yli viidenkymmenen tunnin työviikkoa tekevät työntekijät joutuvat luopumaan muista tärkeistä asioista, kuten perheen kanssa vietetystä ajasta ja harrastuksista, jo paljon ennen uupumisoireiden ilmenemistä.

Yleensä pitkiä päiviä tekevät niin sanotut henkisen työn tekijät, esimiehet ja asiantuntijat, joiden työajan hallinta pettää.

– Fyysisessä työssä työajat ovat usein selkeämpiä ja työn kuormituksen takia rajat tulevat nopeammin vastaan.

Jo lyhyempikin
työaika voi uuvuttaa


Myös lyhyempää työviikkoa tekevä työläinen voi väsyä, mikäli muutokset tulevat yllättäen.

– Yleensä naiset ovat herkempiä kokonaistyöajan venymiseen. Suomessa naiset tekevät kotitöitä enemmän, mikä vaikuttaa koko päivän työmäärään. Jos elämäntilanne on tiukka, voivat pienetkin muutokset stressata, Härmä toteaa.

Työntekijöiden elämäntilanteet vaikuttavat työaikatoiveisiin. Useat työntekijät ovat valmiita paiskimaan kovastikin töitä kolmesta neljään päivää viikossa, jos se mahdollistaa pidemmän vapaa-ajan perheen kanssa. Pitkät työpäivät eivät kuormita työntekijää samalla tavalla, jos tilanteeseen on osannut varautua.

– Kaikki tarvitsevat kuitenkin palautumisaikaa. Unen määrän on oltava riittävä ja lomia on pidettävä, jotta jaksaa. Jo muutaman päivän mittainen yhtenäinen vapaa irrottaa työstä, Härmä tiivistää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää