Viisi virhettä, näihin nainen sortuu raha-asioissaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Daily Finance listasi viisi asiaa, joiden vuoksi naisten talousasiat ovat enemmän rempallaan kuin miesten talousasiat.
1. Vaikeus sanoa ei

Empaattisuus ja myötätunto käyvät joskus kukkarolle. Naiset ovat miehiä taipuvaisempia muun muassa taloudellisesti tukemaan aikuisia lapsiaan – oli heillä siihen varaa tai ei.

Naiset myös tavallisesti arvottavat lastensa koulutuksen rahoittamisen omia eläkesäästöjänsä tärkeämmäksi ja lainaavat rahaa sukulaisille, jotka eivät välttämättä kykene maksamaan lainaa takaisin.

2. Raha-asiat pelottavat tai eivät kiinnosta

Yksi pahimmista talousvirheistä on olla tekemättä mitään. Jotkut naiset kokevat talousasiat vaikeiksi ja varovat väärien ratkaisujen pelossa tekemästä lainkaan ratkaisuja.

Moni myös lykkää talousasioistaan huolehtimista hamaan tulevaisuuteen. Eikä sitä talousasioille varattua aikaa tule koskaan.

3. Muotituhlailu

Jotkut hankkivat esimerkiksi designvaatteita ja laukkuja, vaikkei niihin olisi varaa. Turhaan luksukseen tuhlailu voi viedä koko talouden retuperälle.

4. Tunteilu talousasioissa

Tunteiden pohjalta tehdyt talouspäätökset ovat Daily Financialin mukaan lähes aina huonoja päätöksiä. 

On myös tärkeää muistaa, ettei rakkautta voi ostaa. Läheisten helliminen tai itsensä palkitseminen ja lohduttaminen ylettömillä lahjoilla heikentää jokaisen taloutta.

5. Itseluottamuksen puute

Joskus talousasioiden hallitseminen vaatii malttia. Vaikka talouden hoitaminen ja talousasioiden ymmärtäminen tuntuisikin vaikealta, voi jokainen opetella talouden perusasioita.

Perustietojen ja -taitojen hallitseminen tuo itsevarmuutta ja riippumattomuutta. Älä siis anna miehesi tai kumppanisi hoitaa kaikkia perheenne talouskoukeroita, vaan opettele itsekin talouden saloja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    7. 7

      Visa ja Klarna yhteistyöhön – ”uudistavat maksukokemusta”

    8. 8

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    9. 9

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    10. 10

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää