Lehdet: EK harkitsisi lomien leikkaamista

Julkaistu: , Päivitetty:

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Sakari Tamminen pidentäisi suomalaisten työuria vähentämällä lomia, Turun Sanomat, Väli-Suomen sanomalehdet ja Kaleva kertovat. Suomalaisten työaika on maailman lyhimpiä.

EK:n puheenjohtajan Sakari Tammisen mielestä on tärkeää nostaa keskusteluun työurien lyhentäminen ei ainoastaan alusta tai lopusta, vaan myös keskeltä. Tamminen nostaa yhdeksi mahdolliseksi keinoksi työajan pidentämisen.
Tammisen mukaan työaikojen pidentäminen olisi tärkeää, koska talouskasvu riippuu myös työpanoksen lisäämisestä, Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehdet kertovat.
EK:n puheenjohtaja ei kuitenkaan halua ottaa kantaa siihen, paljonko työaikaa pitäisi pidentää tai lomia lyhentää.
Työtunneissa mitattuna Suomessa työskennellään maailman mittakaavassa vähän. Teollisuustyöntekijän vuotuinen työaika on reilut 1 700 tuntia. Valtiolla virastotyöaikaa tekevät huhkivat noin 1 550 tuntia vuodessa.
Euroopassa vielä selvästi vähemmän työskennellään Tanskassa, Ranskassa ja Saksan länsiosissa. Maailman kärkeä ovat Kiina, jossa hommia paiskitaan noin 2 200 tuntia vuodessa ja Japani, jossa töitä tehdään reilut 2 000 tuntia vuodessa.
EK:n Sakari Tamminen jättää puheenjohtajan tehtävät ensi vuoden alusta. Tamminen on myös Rautaruukin toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Yksityislääkärille 17,70 eurolla – pääsetkö sinä tähän joukkoon?

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää