"Työntekijät jaksavat nyt kolme vuotta pidempään"

Työntekijöiden työkykyyn panostaminen on säästänyt kymmeniä miljoonia euroja Lassila & Tikanojan -yhtiön varoja. Se on myös saanut väen pysymään pidempään töissä.


Lassila & Tikanoja otti vuonna 2006 käyttöönsä laajan työkyvynhallintaohjelman ja sen jälkeen työkyvyttömyys- ja tapaturmaeläkkeet ovat kutistuneet liki puoleen.

Keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on yhtiössä noussut liki kolme vuotta ja eläkemenot ovat kutistuneet 70 prosenttia.

Lassila & Tikanoja on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin. Monet töistä ovat fyysisesti raskaita.

Kuten muissakin yrityksissä L&T:lläkin osalla työntekijöistä on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Työkykycontroller Milla Ruhtinas kertoo, että näiden henkilöiden tehtäviä ja työaikoja on muutettu ja useimmat on pystytty pitämään töissä.

– Työterveyshuolto arvioi meille tekijöiden työkyvyn ja pyrimme monin eri tavoin edistämään työntekijöiden työkykyä ja toisinaan sopeuttamaan työtehtäviä, Ruhtinas kertoo.

Myös muiden kuin riskihenkilöiden terveyttä ja hyvinvointia on pyritty edistämään työterveyshuollon ja fysioterapian keinoin. Pääpaino on ollut ennalta ehkäisyssä ja työkykyä heikentäviin seikkoihin pyritään tarttumaan mahdollisimman varhain.

Työtapaturmat ovat vähentyneet, ja sattuneista työtapaturmista on selvitty aiempaa selvästi lyhyemmin sairaslomin. Myös muut sairauspoissaolot ovat vähentyneet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Vuokrat laskivat sadoilla euroilla, Saton nykyasukkaat maksavat enemmän

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sato rakentaa "edullisia" yksiöitä – asunnoissa tuplavuokra

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää