Nelikymppiset tienaavat parhaiten

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksityisen sektorin parhaat palkat maksetaan nelikymppisille, kertoo torstaina julkaistu tilasto.

40–49-vuotiaat kuittaavat Tilastokeskuksen mukaan suurinta säännöllisen työajan palkkaa yksityisellä sektorilla.

Ryhmän kuukausipalkka oli viime vuonna 3 323 euroa kuukaudessa. Seuraavan ryhmän, 50–59-vuotiaat, palkat olivat jo 115 euroa pienemmät.

30–39-vuotiaat puolestaan jäävät nelikymppisten ansioista 179 euroa kuukaudessa.

Ammatin perusteella suurinta palkkaa saavat viisikymppiset johtajat ja ylimmät virkamiehet. Samanikäinen erityisasiantuntija jää 4 184 euron kuukausipalkallaan lähes 1 400 euroa köyhemmäksi kuin johtaja.

Muun muassa toimistotyöntekijät, palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijät saavat odottaa kuusikymppisiään kunnes pääsevät alansa huippupalkkoihin.

Alle 20-vuotiaiden työntekijöiden huippupalkat maksetaan rakennus- ja korjaustöissä. Palkka on silloin 1 834 euroa kuukaudessa.

Tilastokeskuksen taulukosta laskettuna nuori rakennustyöntekijä voi odottaa saavansa noin 40 prosenttia parempaa palkkaa työuransa loppuvaiheessa. Asiantuntijat, johtajat ja ylimmät virkamiehet pääsevät senioreina yli 70–80 prosenttia suurempiin tuloihin kun uransa alussa.

Tilastokeskus laskee, että yksityisellä puolella kokopäiväisten palkannauttijoiden säännöllisen työajan ansio oli miehillä keskimäärin 3 495 euroa ja naisilla 2 667 euroa lokakuussa 2008. Luvut on laskettu noin 637 000 palkansaajan tiedoista. Miehiä ryhmästä on noin puolet. 

Ikä nostaa
tuntipalkkaa

Ikä on merkittävä tekijä palkkakehityksessä. Palkkakehitys hidastuu jonkin verran nelikymppisten ryhmän jälkeen. Nuoremmissa ryhmissä kehitys on ymmärrettävästi nopeampaa.

Yksityisen sektorin kuukausiansiot vuonna 2008
Säännöllisen työajan ansion keskiarvo, euroa/kk

 AmmattiluokitusLukumääräYhteensäalle 20-v.20–2930–3940–4950–5960–
Yhteensä636 7573 0911 7082 3953 1443 3233 2083 235
1 Johtajat ja ylimmät virkamiehet39 7635 301..3 1954 9115 5395 5595 471
2 Erityisasiantuntijat130 6883 942..3 0023 8504 1664 1844 167
3 Asiantuntijat216 9873 0771 7242 6103 1113 2173 1643 158
4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät79 7412 5081 7912 2322 5262 5792 5782 601
5 Palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijät88 6352 1001 7111 9422 1292 1902 1602 164
6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym.6911 903..1 5351 8782 0122 0732 159
7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät19 8192 5631 8342 2832 6002 6552 6652 609
8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät18 9042 4831 7582 2462 4082 5562 6452 361
9 Muut työntekijät34 0922 0291 5931 9372 0972 0632 0362 061
Tuntematon7 4382 7531 9362 3842 8112 9972 7582 779
         
Lähde: Tilastokeskus

Säännöllisen työajan tuntipalkka yksityisellä puolella oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 13,93 euroa tunnilta. Miespalkka oli 14,49 ja naispalkka 11,72 euroa tunnilta. Kokonaisansiot ovat miehillä 0,70  ja naisilla 0,40 euroa enemmän. Tuntipalkka-aineistoon kuuluu 356 000 palkansaajaa, joista kolme neljäsosaa oli miehiä. 

Yksityisen sektorin tuntipalkkoja vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä
Säännöllisen työajan ansion keskiarvo, euroa/tunti

AmmattiluokitusLukumääräYhteensäalle 20-v20-2930-3940-4950-5960-
Yhteensä356 09513,9310,0112,7814,2114,4514,4114,20
2 Erityisasiantuntijat2 46320,68..17,2019,7624,9823,1227,92
3 Asiantuntijat6 95115,238,8313,2616,6215,7115,8015,48
4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät17 32712,5310,3611,4712,4613,0113,1413,10
5 Palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijät10 55611,219,4010,5411,7612,1312,3412,11
6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym.6709,747,619,62..9,689,86..
7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät126 54514,8911,0813,621515,4115,4815,27
8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät132 21514,0110,8513,0314,2614,3714,2814,06
9 Muut työntekijät58 56611,648,7110,9112,0012,1312,0912,15
Tuntematon66813,97..13,4014,6714,9414,36 
Lähde: Tilastokeskus

Asiantuntijat pääsevät huippupalkkaansa jo 30–39-vuotiaina, mutta erityisasiantuntijat vasta kuusikymppisinä. Lähes kaikissa ammattiluokissa parhaat palkat saadaan 40–49-vuotiaiden tai sitä vanhempien ryhmässä. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    7. 7

      Trump esitteli muuri-ideaa: ”Se luo energiaa ja maksaa itsensä takaisin”

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    10. 10

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    11. Näytä lisää

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää