Haloo pankki, korot laskivat jo

Julkaistu: , Päivitetty:

Pankkien prime-korot seilaavat nyt aivan eri tasolla kuin vauhdilla alenevat markkinakorot ja EKP:n ohjauskorko. Prime-korkoja pitäisi ruveta laskemaan aivan uudella tahdilla, jotta ero ei kasvaisi vielä suuremmaksi. Tätä pankit eivät kuitenkaan lupaa, vaikka osa ennakoikin koronlaskuja vielä ennen joulua.


Euroopan keskuspankki laski eilen ohjauskorkoaan 0,75 prosenttiyksikköä 2,5 prosenttiin. Vaikka pankit ovat jo syksyn aikana laskeneet omia prime-viitekorkojaan, toistaiseksi vasta Hypo on ilmoittanut laskevansa viitekorkonsa alle 4 prosenttiin.

Jo kerrottujen prime-laskujen jälkeenkin useimpien pankkien oma viitekorko on vähintään 4,25 tai 4,50 prosenttia.

Kun pitkätkin euribor-korot ovat toista viikkoa olleet alle 4 prosenttia, näin suuret prime-korot ihmetyttävät monia asuntovelallisia.

– Selvää on, että näin merkittävä alennus vaikuttaa jollakin ajalla vaikuttaa viitekorkotasoihin, sanoo yksikönjohtaja Jussi Mekkonen Nordeasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pankinjohtaja Harri Nummela OP-keskuksesta sanoo, että
suunta on selvä. Alas mennään.

Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan on erittäin mahdollista, että lähiaikoina reagoidaan. 

– Hyvin todennäköisesti uusi prime-päätös tulee vielä ennen joulua, hän lisää. 

Muut pankinjohtajat eivät halua ennakoida minkäänlaista aikataulua tai korkomuutoksen suuruutta.  

– Johtokunta päättää asiasta, eikä toimintamalliimme kuulu ennakoida, milloin ja miten paljon prime-korkoa muutetaan, Nummela huomauttaa.

Aluejohtaja Kenneth Kaarnimo Sampo Pankista sanoo, että pankeilla on omat kriteerinsä, joiden mukaan prime-korot määritellään. Tilanteeseen vaikuttavat muun muassa yleinen korkotaso, inflaatio-odotukset ja talouden näkymät.

– Kun ne täyttyvät, muutoksia tulee.

Markkinakorot
määräävät


Yksi olennainen seikka prime-päätöksissä on markkinakorkojen muutos.  OP-keskuksen Nummela sanoo, että primet reagoivat pääasiassa markkinakorkoihin, eikä niinkään ohjauskoron muutokseen.

Tapiolan Lauslahti huomauttaa, että kyse on aika paljon luottamuksesta. EKP yrittää parantaa sitä suurella ohjauskoron laskulla ja näin osoittaa, että se on voimakkaan elvyttämisen kannalla. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten rahamarkkinoilla reagoidaan.

Suuresta pankkien välisestä epäluottamuksesta kertoo se, että ohjauskoron ja markkinakorkojen välillä on nyt harvinaisen suuri riskilisä. Jos markkinakorot eivät laskekaan, prime-korotkaan eivät Nummelan mukaan todennäköisesti laske.

Pankinjohtajat kuitenkin odottavat yleisesti, että markkinakorot tulevat alas. Toinen asia on, näkyykö koko ohjauskoron leikkaus niissä. Mekkonen myöntää, että maalaisjärjen mukaan näin pitäisi käydä, mutta varmaa se ei ole.

– Ei euriborit varmaan ainakaan enempää laske kuin 0,75 prosenttiyksikköä, Mekkonen sanoo.

Primet eivät mene
markkinakorkojen edelle


Ainakaan heti koko ohjauskoron lasku ei näy markkinakoroissa. Tänään perjantaina euriborit noteerattiin ensimmäisen kerran EKP:n koronlaskun jälkeen, ja esimerkiksi vuoden euribor painui vain 0,08 prosenttiyksikköä 3,70 prosenttiin. Kolmen kuukauden euribor laski 0,11 prosenttiyksikköä 3,56 prosenttiin. 

Mekkonen sanoo, että taloustilanteen vuoksi euriborit ovat reagoineet hitaanlaisesti ohjauskoron muutoksiin. Hän arvioi, että ensi viikon kuluessa selviää, mille tasolle ne alkavat vakiintua.

Ekonomistit ovat ennakoineet yleisesti, että kesään mennessä ohjauskorko painuu pariin prosenttiin ja allekin ja myös markkinakorot laskevat. Vaikka ennuste on tällainen, pankit eivät ole valmiita ottamaan etunojaa ja tekemään prime-korkohinsa roimia, euriborit alittavia laskuja.

– Kyllä prime mieluummin seuraa korkomuutoksia eikä sillä mielellään lähdetä ottamaan etunojaa, huomauttaa Mekkonen.

– Tietysti etunojaa voi ottaa, mutta kun puolet asiakkaista on laina- ja puolet talletuskärjellä, pitää miettiä, mikä on oikeudenmukaista. Pyrimme seuraamaan järkevällä ajalla markkinoiden hintoja ja toimimaan siten, että sekä talletus- että laina-asiakkaat kokisivat tilanteen oikeudenmukaiseksi, sanoo Tapiolan Lauslahti.

Primet muuttuvat
varoitusajalla


Primekorkojen muutos on siis pankin hallinnollinen päätös. Kun euribor-korot noteerataan päivittäin, primet muuttuvat silloin, kun pankki niin päättää.

Prime-koron muutos pitää ilmoittaa kaksi viikkoa ennen voimaan tuloaan. Viime viikkoina moni pankki on ilmoittanut koronlaskuista, mutta ne eivät ole vielä tulleet voimaan.

Prime-koron valinneen laina-asiakkaan korko voi siis vaihtua periaatteessa miten usein tahansa kahden viikon varoitusajalla. Sen sijaan euriboriin lainansa sitoneen korko muuttuu viitekorkojen täsmäyspäivinä.

Jos esimerkiksi on ottanut 3 kuukauden euriboriin sidotun lainan, 1. joulukuuta, sen korko muuttuu seuraavan kerran 1. maaliskuuta. Jos taas tuolloin otti 12 kuukauden euriboriin sidotun lainan, koronmuutospäivä on vasta ensi vuoden joulukuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää