Huuto.netin piraattimyyjä joutui maksumieheksi

Huuto.net -sivustolla laittomia ohjelmistoja viime vuonna myynyt henkilö joutui maksamaan yli 20 000 euron korvaukset. Ohjelmistoyhtiöiden etujärjestö BSA kertoo estäneensä tämän vuoden alkupuolella maailmalla yli 36 000 laittoman ohjelmiston myynnin eri verkkohuutokaupoissa.
Laitonta ohjelmistokauppaa harjoitetaan BSA:n mukaan myös suomalaisilla Internet-huutokauppasivustoilla.

Viime vuonna suomalaisen miehen todettiin myyneen Huuto.netin kautta laittomia Microsoftin ohjelmistolevykkeitä ja -lisenssejä. Vastaaja joutui maksamaan yli 20 000 euroa korvauksina tekijänoikeusloukkauksista ja oikeudenkäyntikuluina.

– Kun internet-huutokaupoista ostaa ohjelmistoja, kannattaa olla varuillaan, jos tarjoushinta tuntuu liian hyviltä ollakseen totta. Tuotekopiot eivät välttämättä sisällä kaikkia aidon tuotteen ominaisuuksia ja etuja, sanoo BSA:n Suomen puheenjohtaja Stefan Zilliacus.

– Lisäksi niihin saattaa liittyä tietoturvariskejä, koska hakkerit saattavat käyttää niitä hyväkseen päästäkseen käsiksi tietoihisi ja järjestelmääsi. IDC:n tutkimuksen mukaan yli puolessa huutokauppasivustoilla myytävistä ohjelmistoista on koodiin sisällytetty viruksia, troijan hevosia tai vakoiluohjelmia.

BSA:n tietojen mukaan maailmanlaajuisesti internet-huutokauppojen kautta kaupataan laittomia ohjelmistoja vähittäismyyntihinnaltaan yli kahdeksan miljoonan dollarin edestä.

– Tämä on vain jäävuoren huippu. Nämä luvut ovat huutokauppasivustoilta, joilla olemme todenneet myytävän laittomia kopioita jäsenyritystemme ohjelmistoista ja joissa piraattiohjelmistojen myynti on katkaistu sivuston ylläpitäjän toimesta, Zilliacus huomauttaa.

Piraattiohjelmistoja välitetään myös muiden halpoja ohjelmistoja tarjoavilla web-sivujen sekä vertaisverkkojen kautta. BSA on todennut, että pelkästään vertaisverkoissa on kuukausittain saatavilla keskimäärin 200 000 laitonta ohjelmistotiedostoa.

Huuto.net ja Taloussanomat kuuluvat molemmat SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää