Sprinklerit pelastaisivat henkiä asunnoissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Finanssialan Keskusliiton mukaan palokuolemat vähenisivät merkittävästi, jos asuntoihin asennettaisiin enemmän automaattisia sammutusjärjestelmiä. Sprinklerijärjestelmä uuteen asuntoon maksaisi 15–25 euroa neliöltä sekä vesilaitoksen sprinklerimaksun.


Automaattiset sammutusjärjestelmät vähentäisivät palokuolemia ratkaisevasti, uskoo Finanssialan Keskusliitto FK.

Viime vuonna tulipalot aiheuttivat Suomessa ennätysmäiset 122 kuolemaa, ja tulipaloista maksettiin runsaat 150 miljoonaa euroa vakuutuskorvauksia. Tänä vuonna tulipaloissa on kuollut 58 henkeä.

– Palovahinkoja aiheuttavat muun muassa sähkölaitteet, huolimaton tulenkäsittely sekä väärin asennetut tulisijat, kertoo FK:n johtaja Veli Matti Ojala.

– Myös yhä pitempään yksin asuvat vanhukset ovat selkeä riskitekijä.

Parhaita keinoja vähentää palovahinkoja, erityisesti palokuolemia, olisi Ojalan mukaan asentaa asuntoihin lisää automaattisia sammutusjärjestelmiä. Tämä ei olisi Ojalan mielestä edes kohtuuttoman kallista.

– Uuteen asuntoon sammutusjärjestelmä maksaisi 15–25 euroa neliöltä. Suunnilleen saman verran siis kuin vaikkapa muovimaton vaihtaminen parketiksi, Ojala sanoo.

Ojalan mukaan melko tavalla saman verran maksaisi sprinklereiden asennus vanhaankin asuntoon, jos asennus tehdään muiden isompien korjaustöiden yhteydessä.

– Nyt olisi hyvä tilaisuus hyödyntää sitä tilannetta, että seuraavien 10–20 vuoden aikana merkittävä määrä asunnoista menee joka tapauksessa suureen peruskorjaukseen. Samalla niihin voitaisiin asentaa sammutusjärjestelmät, Ojala huomauttaa.

Erikseen tehtynä sprinklereiden asentaminen vanhoihin taloihin tulisi kalliimmaksi.

Lisäksi taloyhtiö joutuu maksamaan järjestelmästä sprinklerimaksua vesilaitokselle.

– Tyypillinen kerrostalorakennukseen asennettu pieni sprinkleriliittymä maksaa 158 euroa vuodessa, sanoo Timo Tilus Helsingin Vedestä.

Maksua aletaan maksamaan asennusta seuraavana vuonna. Yksi liittymämaksu kattaa koko kiinteistön, joten yhtiö voi esimerkiksi jakaa sen rakennuksessa olevien huoneistojen kesken ja veloittaa jokaiselta asukkaalta oman osan yhtiövastikkeen yhteydessä.

Sprinklerit asentanut taloyhtiö tai asukas voi saada useamman kympin vuosittaiset alennukset vakuutusmaksuissa paloturvan osalta.

– Sprinklausjärjestelmän vaikutus vuonna 2000 rakennetun 200 neliön tamperelaisen esimerkkiomakotitalon 329 euron kiinteistövakuutukseen on noin 55 euroa vuodessa ja saman omakotitalon 164 euron irtaimistovakuutukseen noin 23 euroa vuodessa, eli yhteensä noin 78 euroa, kertoo viestintäpäällikkö Anja Talasmo Ifistä.
 
– Turkulaisen 75 neliön esimerkkikerrostaloasunnon irtaimistovakuutuksen 92 euron hintaa taloyhtiöön asennettu sprinklaus alentaa noin 15 euroa vuodessa, Talasmo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

    2. 2

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    3. 3

      Superin puheenjohtaja: Sote-säästöt toivat työttömyyspiikin – kassa ruuhkautui hakemuksista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. 6

      S-ryhmä lisää itsepalvelukassoja – tulevat nyt pikkukauppoihin

    7. 7

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    8. 8

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    9. 9

      Sotkamo Silver sai 33,4 miljoonan euron lainantakauksen Ruotsista

    10. 10

      Palta: Suomen talouden kasvukausi jää lyhyeksi – ”Talvi on tulossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    9. 9

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    10. 10

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää