Kannattaako opintolainaa nostaa sijoitusmielessä?

Julkaistu: , Päivitetty:

"Olen käynyt ensimmäisen vuosikurssin yliopistossa ja huomaan pärjääväni ilman opintolainaa, koska satunnaiset työkeikat pitävät elintasoni suhteellisen hyvänä. Samalla kiinnostukseni sijoittamiseen on herännyt. Kannattaisiko minun siis nostaa valtion takaamaa opintolainaa sijoitusmielessä, ja mihin sitä olisi hyvä sijoittaa?"
Kun pörssikurssit ovat nousseet riittävän kauan ja riittävän korkealle, alkavat varsinkin pörssiin sijoittamista harkitsevien tulokkaiden kysymykset sivuta osakkeiden ostamista lainarahalla.

Tähän lienevät eräänä kannustimena myös uutisotsikot ja yleinen mielipiteenvaihto: uutiset kertovat kurssien noususta lähes päivittäin ja muutkin kuin talousalan lehdet alkavat jakaa sijoitusneuvojaan. Silloin maallikotkin alkavat pitää osakkeita lähes riskittömänä automaattina, joka tarjoaa pelkästään voittoja.

Kysyjä pohtii aivan hyvällä syyllä ylimääräisten varojen sijoittamista tuottavampaan kohteeseen. Kysymykseen ei kuitenkaan voi aivan yksiselitteistä vastausta antaa, joten esitänkin kysyjälle mietittäväksi seuraavia ajatuksia:

1. Kuinka pitkä olisi sijoittamisen aikajänne?
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
2. Millainen on riskinsietokyky?
3. Kuinka korkea on tuotto-odotus?

Jos kysyjä harkitsee sijoittavansa lainarahaa pörssiosakkeisiin, aikajänteen olisi oltava yli 10 vuotta, mieluummin enemmän.

Tilastollisten tutkimusten mukaan pörssiosakkeisiin on voinut kymmenen vuoden aikajänteellä ja korkealla riskinsietokyvyllä sijoittaa lainapääomaa neljä prosenttia salkun kokonaismäärästä ja 30 vuoden aikajänteellä vastaavasti noin 30 prosenttia. Koko salkun rahoittaminen lainapääomalla edellyttää siis korkeaa riskinsietokykyä ja hyvin pitkää aikaväliä.

Jos kysyjän riskinsietokyky (tai arkisemmin ilmaistuna "mahahapot") eivät salli tilannetta, jossa salkun arvo hankintahintaan nähden laskisi (tilapäisestikään), on lainan käyttäminen pörssiosakkeiden hankkimiseen väärä vaihtoehto.

Kolmanneksi kysyjän kannattaa miettiä, paljonko sijoituskohteen olisi tuotettava, jotta sille asetetut odotukset täyttyisivät. USA:ssa arvioidaan inflaatiolukujen sekä osakemarkkinoiden keskimääräisen arvostustason perusteella, että osakkeet tuottavat vuoden tähtäimellä noin kymmenen prosenttia.

Kuluvan loppukesän ja alkusyksyn aikana osakemarkkinoiden odotetaan liikehtivän tavanomaista voimakkaammin, kun sijoittajat arvioivat USA:n asuntoluottojen, energian hinnan, inflaatiolukujen ja työllisyyden vaikutusta yksityiseen kulutukseen sekä talouskasvuun. Pitkällä aikavälillä osakkeet ovat reaalisesti tuottaneet noin seitsemän–kahdeksan prosenttia.

Lopuksi kysyjän on syytä laskea lainarahan kustannukset ja pohtia, paljonko kurssilaskua hän sietää ennen kuin hänen riskinsietohalunsa ylittyy.

Oman näkemykseni mukaan pörssiosakkeisiin voi sijoittaa pienehköllä summalla myös silloin kun kurssit ovat korkealla, mutta parhaat sijoitukset tehdään silloin, kun kurssit ovat alhaalla ja yleisen mielipiteen mukaan "osakkeissa voi ainoastaan hävitä". Silloin laatua saa alehintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Viron suurin yrityskonserni Suomen sähkömarkkinoille – toimitusjohtaja Pentti: ”Selvästi tilaa uusille yrityksille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    10. 10

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää