Ilahduta sankaria, anna rahaa

Julkaistu:

Rahalahjaa ei kannata vierastaa. Sillä juuri rahalahjoja nuoret toivovat. Tämän kevään ylioppilaat saavat lahjaksi myös rahasto-osuuksia.
Iloitkaamme siis, kun olemme nuoria. Näin ylioppilaat laulavat taas kesäkuun toisena päivänä. Valkolakit varmistuvat toukokuun 25. päivänä. Viimeistään silloin tutkintolautakunta lähettää ylioppilaskokeiden tulokset lukioille.

Nettikeskustelut sen ainakin paljastavat – uudet ylioppilaat toivovat mieluimmin lahjaksi rahaa. Päivänsankareita harmittaa saada kallis lahja, joka ei olekaan mieleen. Nuorilla naisilla on esimerkiksi korujen suhteen tarkka maku, eivätkä miehet tunnu kalvosinnappeja tai solmioneuloja kaipailevan.

Tavallisin rahalahja on seteli tai lahjasekki. Ja lahjasekin summa yleisimmin 50–100 euroa, arvioi markkinointisuunnittelija Annukka Paija Nooa Säästöpankista.

– Rahalahjan summa on vaikea päättää. Sata markkaa oli tavallinen lahja. Nyt kaksikymmentä euroa tuntuu monesta liian pieneltä annettavaksi, pohtii Nordean yksityistalouden ekonomisti Tarja Svartsröm.

– Mutta ei lahjan antajan pitäisi miettiä, onko summa liian vähän!

Rahasto-osuus on entistä tavallisempi lahja, Paija kertoo. Lahjan antaja merkitsee rahasto-osuudet saajan nimiin.

– Saajan henkilötunnus ja henkilötiedot pitää olla. Myös itse omistamiaan rahasto-osuuksia voi lahjoittaa, Paija sanoo.

Esimerkiksi Säästöpankeissa pienin rahastomerkintä on 40 euroa. Ilman veroa saa antaa 3 400 euroa pienemmän lahjan.

– Lahjaveroilmoitus voi kuitenkin olla hyödyllistä tehdä, koska sen perusteella määritellään mahdollinen myöhemmin luovutusvoiton vero, Paija sanoo.

Pankeilla on rahastolahjakortteja juhlapäivänä annettavaksi.

– Rahasto tai osakkeet ovat hyvä lahja, jos haluaa antaa jotakin opiskelujen varalle. Setelit tulee helposti laitettua lompakkoon jo kun lähtee juhlimaan lakkia, Svartström täydentää.

– Kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen rahan haluaa antaa: ostoksiin, pesämunaksi johonkin vai säästöön.

Pankkien lahjasekkien suosio laskee. Svartsröm ei lahjasekkejä suosittelekaan: lahjan saaja kun joutuu sekin kanssa pankkireissulle.

Lahjakortti voi tuntua seteliä lämpimämmältä lahjalta. Tavaratalojen lisäksi lahjakortin voi antaa vaikkapa kodintavarakauppaan, kirjakauppaan ja niitä korujakin varten.

Musiikin nettikaupan lahjakortissa ilahduttaa pikkusummakin. Esimerkiksi I-tunesin lahjakortilla saa musiikin lisäksi äänikirjoja tai kielikurssin podcastina.

Postin verkkopalvelu puolestaan myy kotimaan korusähkeisiin 20–200 euron rahalahjoja. Saaja lunastaa rahan Postissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    5. 5

      Trumpin kommentit ja Barcelonan isku hermostuttavat markkinoita – dollari heikkeni

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää