Pidä salkusta kiinni, sijoittaja

Pörssien kurssiheilunta voi helposti jatkua useamman viikon, mutta pahin voi olla jo ohikin. Markkinoilla näkyy enemmän lyhyt- kuin pitkäaikaisen kurssilaskun merkkejä.
Moni sijoittaja on hermostunut osakkeiden kurssilaskusta ja pannut osakkeita ja osakerahastoja myyntiin. Muiden hermoilusta tuskin kannattaa hätääntyä, sillä kukaan ei tiedä huomisen tai ensi viikon kurssikehitystä.

Jos osakkeisiin aikoinaan pannut säästöt on tarkoitus käyttää lähikuukausina, myynnit ovat varmaan olleet paikallaan.

Jos kyse on pidempiaikaisista säästöistä ja osakkeet tuntuivat vielä esimerkiksi helmikuun puolivälissä sopivalta sijoituskohteelta, kannattanee tälläkin kertaa mieluummin välttää turhaa hosumista ja pitää vain kaikessa rauhassa salkustaan kiinni.

Ennen suunnitelmien ja salkun radikaalia muuttamista olisi syytä ainakin puntaroida huolellisesti markkinoiden näkymät, eikä vain keskittyä jo toteutuneisiin kurssimuutoksiin.

Osakekurssit ovat nousseet vahvasti neljä vuotta. Maailman osakekurssit ovat vuoden 2003 kevään jälkeen melkein kaksinkertaistuneet, ja koko Euroopan osakkeet ovat samaan aikaan jopa hieman yli kaksinkertaistuneet.

Kurssinousu ei kuitenkaan ole ollut yhtämittaista, sillä nousu on katkennut parin viikon tai jopa parin kuukauden ajaksi useita kertoja tyypillisesti 5–10 prosentin laskuun ennen nousun jatkumista.

Arvopaperimarkkinoiden puhekielessä lyhytaikaisia laskuja kutsutaan korjausliikkeiksi. Tällaisesta korjausliikkeestä sijoitusammattilaiset nytkin puhuvat, osa pelkästään rauhoittaakseen asiakkaitaan, mutta osa myös paremmin perustein.

Sijoittajalle tärkeä havainto on, että ohimenevästä korjausliikkeestä puhuu nyt moni sellainenkin markkina-analyysi, jonka tekijä ei myy asiakkailleen osakkeita tai osakerahastoja, vaan pelkästään mahdollisimman hyvää analyysiä.

Tällaisia ovat muun muassa maailman ja Suomenkin suurimpien yhteisösijoittajien tarkoin seuraamat riippumattomat analyysiyhtiöt BCA Research ja GaveKal Research.

Yhtiöt ovat runsaan viikon kuluessa julkaisseet useita tilannekatsauksia ja analyysiraportteja, jotka puntaroivat pörssilevottomuuksien mahdollisia syitä ja todennäköisiä seurauksia. Kumpikin on ainakin toistaiseksi ohimenevän korjausliikkeen kannalla.

BCA ja GaveKal katsovat, että taloudessa ja pääomamarkkinoilla on edelleen paljon enemmän rohkaisevia kuin pelottavia piirteitä. Yhtiöiden mukaan noususuhdanne ja tuloskasvu todennäköisesti hidastuvat, mutta jatkuvat silti ilman inflaatiovauhdin tai korkojen liiallista kohoamista.

Taantuma saati inflaation ja samalla korkojen karkaaminen eivät ole yhtiöiden mukaan nyt niin todennäköisiä kuin suuri osa sijoittajista tuntuu pelkäävän.

Analyysiyhtiöt katsovat markkinoita kumpikin omalla tavallaan ja painottavat hieman erilaisia seikkoja, mutta pääpiirteissään johtopäätökset ovat samanlaisia ja lisäksi suurimmaksi osaksi samoin perustein.

Kaksi pitkäaikaiselle sijoittajalle keskeisen tärkeää havaintoa ovat:

Ensinnäkin pörssiyhtiöiden tulokset ovat erittäin vahvoja, eikä talouskasvun hidastuminenkaan näytä rasittavan tuloksia kohtuuttomasti

Toiseksi korkotaso on edelleen selvästi talouden kasvuvauhtia matalampi, joten kurssit eivät ainakaan pääoman puutteeseen kaadu

Pitkäaikaista kurssilaskua edeltää yleensä ensin osakkeiden kipuaminen tavallista kalliimmiksi ja viime kädessä rahamäärän selvä kiristyminen. Nyt ainakaan BCA tai GaveKal eivät löydä kumpaakaan vakavan vaaran merkkiä kuin yksittäisiltä pienehköiltä osakemarkkinoilta.

Maailman päämarkkinoilla osakkeet ovat yhtiöiden mukaan edelleen pörssiyhtiöiden tuloksiin nähden kohtuuhintaisia tai jopa edullisia, eivät suinkaan kalliita. Samoin korkotaso on useista keskuspankkien koronnostoista huolimatta talouskasvuun verrattuna edelleen löysä, ei suinkaan kireä.

Osakkeiden kohtuullinen tai edullinen arvostus ja suhteellisen kevyt korkotaso merkitsevät pelkistetysti, että sijoituskohdetta etsivän pääoman määrä edelleen kasvaa markkinoilla, ja helpoimmin pääoma löytää houkuttelevia kohteita osakkeista.

BCA päättelee lisäksi teollisten raaka-aineiden vahvuudesta, että markkinoiden enemmistö uskoo talouskasvun jatkuvan vahvana. Markkinoiden iskunkestävyydestä kertoo yhtiön mielestä myös yrityslainojen ja turvallisempien valtionlainojen korkoerojen pysyminen suhteellisen pienenä.

Itsestään selvää niin sanotun pehmeän laskun onnistuminen ei ole, sitä eivät BCA tai GaveKal yritäkään todistella. Markkinoilla on myös merkkejä vakavista vastoinkäymisistä.

Melko synkkiä tulkintoja ovat esittäneet muun muassa arvostettu analyysiyhtiö Smithers & Co, maailman kenties vaikutusvaltaisin synkistelijä, sijoitusneuvoja Marc Faber sekä sijoituspankin edustajaksi poikkeuksellinen kriittinen Morgan Stanleyn pääekonomisti Stephen Roach.

Vakavia varoituksia on esittänyt myös talouslehti Financial Timesin kokenut ja arvostettu markkinakommentaattori Martin Wolf.

Kestohuoli Yhdysvaltain talouden vajeista ja asuntomarkkinoiden hintakehityksestä antavat nekin hyvän syyn valppauteen.

Täysin arvaamattomia riskejä löytyy kosolti Lähi-idästä lähtien.

BCA:n pääjulkaisun, The Bank Credit Analystin päätoimittaja Martin Barnes kirjoittaa julkaisun maaliskuun numerossa, että lähiviikot ja -kuukaudet ovat sijoittajille tavallistakin haastavampia. Hän muistuttaa, että varsinkin levottomina aikoina markkinoilla voi tapahtua melkein mitä tahansa.

Osakekurssit ovat korkealla

Markkinoilla liikkuu edelleen runsaasti pääomaa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    2. 2

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    8. 8

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    9. 9

      Valmetin tulos parani selvästi – tilaukset nousivat ennätykseen

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää