Microsoftilta irtisanotuille 3,5 miljoonaa euroa EU-rahaa – ”Otetaan sieltä kotiin kaikki, mikä saadaan”

Julkaistu:

Suomi saa Euroopan globalisaatiorahastosta tukea Microsoftin entisten työntekijöiden uudelleentyöllistämiseen jo toisena vuotena putkeen.
Euroopan globalisaatiorahasto (EGR) myöntää Suomelle 3,5 miljoonaa euroa Microsoftilta viimeisen vuoden aikana irtisanottujen työntekijöiden tukemiseen.

Euroopan parlamentti hyväksyi Suomen viime vuonna tekemän hakemuksen keskiviikkona.

Rahoituksella edistetään 1 000 henkilön uudelleentyöllistymistä esimerkiksi järjestelmällä heille koulutuksia. Koulutukset ja muut toimenpiteet on käynnistetty valtion rahoilla jo aiemmin.

Tukipaketin kokonaissuuruus on 5,8 miljoonaa euroa, josta EGR:n osuus on rahaston sääntöjen mukaisesti 60 prosenttia ja Suomen valtion 40 prosenttia eli 2,3 miljoonaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

EGR:stä on saatu rahoitusta entisille microsoftilaisille ennenkin. Viime vuonna rahasto myönsi 5,3 miljoonan euron tuen 1 400:n vuonna 2015 irtisanotun työntekijän työllistämiseen.

Suomi haki kesällä tukea myös 1 400:lle Anttilan ja Stockmannin entiselle työntekijälle. Päätöstä 2,5 miljoonan euron tukihakemuksesta voidaan odotella vuodenvaihteessa.

Kaupan alan työntekijöille haetaan pienempää tukea

Suomi on edellisten kymmenen vuoden aikana hakenut EGR-rahoitusta yhteensä kymmenen kertaa. Anttilan ja Stockmannin irtisanotuille tehty hakemus on toinen, joka ei kohdistu it-alalle tai raskaaseen teollisuuteen.

Viime kesänä tukea haettiin Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta irtisanotuille, mutta komissio torppasi hakemuksen. Sen linjauksen mukaan EGR-rahoitusta ei voi myöntää julkisen sektorin työntekijöille.

Kaupan alalla tällaista estettä ei ole. Tavarataloista potkut saaneille haetaan kuitenkin selvästi vähemmän tukea kuin Microsoftilta irtisanotuille.

Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Tapani Kojonsaari sanoo tämän johtuvan siitä, että esimerkiksi korkeasti koulutettujen insinöörien uudelleenkoulutus on tavallista kalliimpaa.

Ministeriö: Suomi rahaston nettohyötyjäksi

Närkästystä herättää toisinaan se, että EU:n ja valtion tukea saavat vain harvojen yritysten entiset työntekijät, kun taas muut joutuvat jonottamaan te-toimistojen ruuhkaisiin palveluihin.

Tapani Kojonsaari huomauttaa, että ehdot EGR-rahoituksen saamiseen ovat tiukat: irtisanottuja on oltava vähintään 500 joko samasta yrityksestä tai samalta alalta.

Suomen kannattaa Kojonsaaren mukaan hakea EU-rahoitusta aina, kun se on mahdollista.

– Suomi osallistuu joka tapauksessa globalisaatiorahaston kulujen rahoittamiseen. Ajatuksena on, että otetaan sieltä kotiin kaikki, mikä saadaan. Näin voimme olla rahaston nettohyötyjiä.

Jos EGR myöntää rahoitusta, valtion on itse osallistuttava tukipaketin kustannuksiin 40 prosentin osuudella.

Se ei Kojonsaaren mukaan ole pois muilta työttömiltä, koska EU-rahoituksen ansiosta rahaa jää palveluiden rahoittamiseen enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    9. 9

      Luvassa kovaa kasvua euroalueelle? Syyskuun indeksissä korkeimmat luvut kuuteen vuoteen

    10. 10

      Sisustussuunnittelijat neuvovat: näin pärjäät kilpaillulla alalla – älä tee tekstiviestimokaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    8. 8

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    9. 9

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää