Selvitys: Datakeskukset voivat tuoda jopa 21 800 uutta työpaikkaa Suomeen

Julkaistu:

Datakeskusala voisi työllistää jopa 33 000 ihmistä vuoteen 2025 mennessä. Nyt ala työllistää 11 200 henkiä.
Datakeskukset voisivat työllistää Suomessa jopa 33 000 ihmistä vuoteen 2025 mennessä, Copenhagen Economicsin tekemästä tutkimuksesta selviää.

Tällä hetkellä datakeskusala työllistää 11 200 henkeä, joten lisäystä tulisi 21 800 henkiä. Tutkimuksen mukaan kaivos- ja tekstiili-alat ovat työllistämisvaikutuksiltaan suunnilleen samansuuruisia.

Ala on tuottanut vuodesta 2009 lähtien Suomen bruttokansantuotteeseen noin 800 miljoonaa euroa, ja summa voisi nousta 2,9 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä.

Selvityksen teetti Google yhteistyössä valtioneuvoston kanslian ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Googlella on datakeskus Haminassa.

Google on investoinut Haminan keskukseen 800 miljoonaa euroa, ja se on tuottanut 660 miljoonan euron taloudelliset vaikutukset Suomeen. Vaikutus on ollut keskimäärin 1 600 työpaikkaa vuosittain.

Vilkas datakeskustoiminta tekisi Suomesta houkuttelevamman paikan ulkomaisille sijoituksille ja tukisi suomalaisten yritysten kehittymistä, tiedotteessa sanotaan.

– Jos Suomessa onnistutaan luomaan läheinen yhteistyö uusien datakeskusten ja paikallisten toimijoiden kanssa, niin datakeskusten ei tarvitse käyttää ulkomaisia palveluntarjoajia rakentamisessa ja ylläpidossa. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että datakeskustoiminta pystyy luomaan vuotuisesti 6 100 uutta työpaikkaa ja 400 miljoonaa euroa lisätuloja vuoteen 2025 mennessä,” sanoo Arni Jonsson, Googlen Haminan datakeskuksen johtaja tiedotteessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  2. 2

    Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

  3. 3

    Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

  4. 4

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  5. 5

    Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

  6. 6

    Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

  7. 7

    Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

  8. 8

    Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

  9. 9

    Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

  10. 10

    Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  2. 2

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  3. 3

    Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

  4. 4

    Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

  5. 5

    Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

  6. 6

    Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

  7. 7

    Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

  8. 8

    Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

  9. 9

    Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

  10. 10

    Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

  2. 2

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  3. 3

    Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

  4. 4

    Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

  5. 5

    Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

  6. 6

    Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

  7. 7

    60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

  8. 8

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  9. 9

    Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

  10. 10

    Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

  11. Näytä lisää