Suomen aseyritykset odottavat miljardien eurojen ratkaisuja

Julkaistu:

Suomen asevienti kasvaa, mutta yritykset jännittävät kotimaan suurhankintoja.
Tarkkuuskivääreistään tunnetun Sakon toimitusjohtajan Raimo Karjalaisen mukaan viime vuosien selkein muutos on ollut Euroopasta tulleiden kyselyjen lisääntyminen. Muualla kysyntä on pysynyt ennallaan.

Sakon kiväärikaupat sotilaskäyttöön ovat pieniä, yleensä puhutaan muutaman kymmenen aseen eristä. Karjalaisen mukaan sotilasaseet muodostavatkin alle kymmenen prosenttia Berettan omistaman Sako-konsernin noin 100 miljoonan euron liikevaihdosta.

Vienti Eurooppaan on Sakolle myös yksinkertaisempaa vientilupien suhteen.

– Tietysti Euroopan alueella se on hyvin selkeää, Karjalainen sanoo.

Puolustusvoimien hankinnat keskiössä

Puolustusvoiminen hankinnoilla on keskeinen rooli suomalaiselle puolustustarviketeollisuudelle. Nammo Lapuan toimitusjohtaja ja Nammon Vihtavuoren ruutitehtaan hallituksen puheenjohtaja Raimo Helasmäen mukaan vienti on tasaisessa kasvussa, mutta keskeisintä heille puolustustarvikepuolella ovat Suomen puolustusvoimien hankinnat.

– Puolet tuotannosta menee puolustusvoimille ja toinen puoli menee siviilikäyttöön tai puolustustarvikevientiin, Helasmäki sanoo Nammon Suomen tuotannosta.

Patrian ja Norjan valtion yhdessä omistama Nammo valmistaa Suomessa pienkalibeerituotteita, tykistön ja kranaatinheittimistön ampumatarvikkeita sekä ruutia kyseisiin tuotteisiin.

Lähivuosina odotetaan päätöksiä erittäin isoista puolustusvoimien hankinnoista ja suomalainen puolaustarviketeollisuus hamuaa niistä osaansa. Hävittäjähankinnan eli Hornetien seuraajaehdokkaiden hintahaarukaksi on arvioitu 7–10 miljardia euroa. Laivue 2020 -hankkeessa on puolestaan määrä korvata ensi vuosikymmenellä vanhenevia merivoimien aluksia. Neljän taistelualuksen ja niiden järjestelmien kustannusarvio on 1,2 miljardia euroa.

– Puolustusvoimien isoilla strategisilla hankkeilla on tällä hetkellä Suomen puolustustarviketeollisuudelle selkeästi suurempi merkitys kuin puolustusrahojen kasvavalla käytöllä maailmalla, Alan etujärjestön PIA:n hallituksen puheenjohtaja ja Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    8. 8

      HS: Verottaja voi saada Panaman paperit Saksalta

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää