Uberin kakkosjohtaja irtisanoutui vain puolen vuoden jälkeen

Julkaistu:

Kuljetusvälitysyhtiö Uberin johtaja irtisanoutuu yhtiössä ilmenneen toimintakulttuurin takia.
Kyytipalvelu Uberin johtaja Jeff Jones ehti olla tehtävässään puolisen vuotta.

Uber on ollut tänä vuonna otsikoissa yhtiön naisia syrjivän ja seksuaalista häirintää vähättelevän toimintakulttuurin takia. Myös yhtiön sisäinen kilpailu on niin kovaa, että jotkut työntekijät ovat arvioineet sen olevan yhtiölle haitallista.

Lisäksi Googlen emoyhtiö Alphabet on haastanut Uberin oikeuteen, koska sen väitetään varastaneen itseohjautuvien autojen teknologiaa.

Verkkomedia Recode kertoi sunnuntaina, että Jones lähti ristiriitojen takia. Jones oli organisaatiossa toiseksi korkeimmalla, esimiehenään vain toimitusjohtaja Travis Kalanick. Ennen Uberin pestiä Jones työskenteli kauppaketju Targetin markkinointijohtajana.

Helmikuussa toimitusjohtaja Kalanick ilmoitti etsivänsä operatiivista johtajaa. Uutistoimisto Bloomberg kertoo nimettömään lähteeseen vedoten, että tätä pidettiin Uberin sisällä Jonesin alentamisena.

Kalanick kertoi Uberin työntekijöille lähettämässä sähköpostissaan, että Jones vaikutti merkittävästi yhtiöön puolen vuoden aikana. Kalanick kertoi myös, ettei Jones nähnyt enää tulevaisuutta yhtiössä.

Jones ei ole ainut Uberista irtisanoutunut. Myös yhtiön karttaohjelman johtaja Brian McClendon ilmoitti irtisanoutuvansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää