Välittäjä: Ahneus voittaa järjen asuntokaupoilla – ”Kyse on ihmisen perusluonteesta”

Julkaistu:

Asuntokauppa
Kiinteistönvälittäjän mukaan ihmiset kuvittelevat, että tinkivaraa on paljon.
IS:n esittämät luvut yllättävät kiinteistönvälittäjä Jan Hännisen. Jyväskylän Vaajakoskella vanhaa kerrostalokolmiota esittelevä Re/Max-ketjun paikallinen yrittäjä pitää terveenä pyydetyn ja toteutuneen hinnan erona 3–5 prosenttia. Monilla Jyväskylän alueilla prosentti on reilusti yli kymmenen.

– Pidän kymmentä prosenttia jo aika reippaana tinkivarana, Hänninen myöntää.

Kyse on Hännisen mukaan siitä, että ahneus voittaa järjen.

– Kyse on ihmisen perusluonteesta. Ollaan helposti ahneita, vaikka tunteet pitäisi pitää kurissa. Jos realistinen välittäjä kertoo, että asunnon todennäköinen myyntihinta on 100 000 euroa, mutta joku alan tulokas lupaa myyjälle 120 000 euroa, niin tietäähän sen, että myyjä ottaa helposti jälkimmäisen välittäjän.


Asuntoaan kauppaava tavis ei välttämättä ole kartalla kohteen todellisesta arvosta. Ostaja toisaalta voi kuvitella, että hintaa voi pudottaa reilustikin.

– Ihmiset kuvittelevat, että tinkivaraa on paljon. Joissain paikoissa onkin, mutta suosituimmilla alueilla kisa on todella kovaa.

 

Pääkaupunkiseudulla keskimääräinen myyntiaika on noin 50 päivää, mutta esimerkiksi Jyväskylässä se on selvästi pidempi.

Hänninen korostaa asuntokaupan polarisaatiota. Uudemmat asunnot hyvillä alueilla löytävät ostajan nopeasti, mutta janan toisessa päässä kaupanteko on todella nihkeää. Myös kaupungeilla on eroa.

– Pääkaupunkiseudulla keskimääräinen myyntiaika on noin 50 päivää, mutta esimerkiksi Jyväskylässä se on selvästi pidempi.

Poikkeuksellinen torstainen näyttö liki 50-vuotiaaseen taloon ei juuri ostajaehdokkaita vedä. Hissittömän kolmannen kerroksen asunto on siisti ja lähellä palveluita – ja ollut kaupan vasta viikon verran. Toiveet tämän 105 000 euron pyynnin toteutumisesta ovat siis korkealla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää